Sivistyslautakunta vakinaisti koulunkäyntiohjaajia ja avasi tehtäviä haettaviksi 

Julkaistu 26.2.2026 Muokattu 26.2.2026

Suomussalmen sivistyslautakunta kokouksessaan 25.2.2026 päätti vakinaistaa tähän saakka määräaikaisina työskennelleen viiden koulunkäynninohjaajan tehtävät. 

Sivistyspalveluissa avautuu toimistosihteerin tehtävä avoimeen hakuun nykyisen työntekijän siirtyessä eläkkeelle. Alkuun valittu henkilö työskentelee määräaikaisena heinäkuun loppuun saakka ja jatkaa sitten vakituisena elokuun alusta lähtien. 

Perusopetuksen erityisluokanopettaja on irtisanoutunut 1.8.2025 alkaen. Tehtävä on ollut määräaikaisesti täytettynä lukuvuoden 2025–2026 ajan. Erityisluokanopettajan virka täytetään vakinaisesti ja tehtävä avautuu avoimeen hakuun, alkusijoituspaikkana on Ruukinkankaan koulu. 

Myös määräaikaisen (11.8.2026 – 31.7.2027) päätoimisen erityisopetuksen tuntiopettajan virka avataan haettavaksi.  

Määräaikaisia tehtäviä avataan hakuun vakituisiksi 

Sivistyspalveluissa avataan haettaviksi kolme vakituista tehtävää päiväkoti Taivalkehtoon, jotka tähän saakka ovat olleet määräaikaisesti täytettyjä. 

Varhaiskasvatuksen opettajaa haetaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen. 

Varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleva tehtävä vuorohoitoryhmään avataan haettavaksi 1.8.2026 alkaen.  Tehtävä sijoittuu päiväkoti Taivalkehdon vuorohoitoryhmään, mutta on päivätyöluontoinen. Taivalkehdon vuorohoitoryhmään haetaan myös lastenhoitajaa elokuun alusta alkaen.  

Valtuustoaloite välipalasta ja kuntalaisaloite varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta 

Perusopetuksen välipalakäytännöissä jatketaan toistaiseksi olemassa olevilla käytänteillä.  

Kuntaan on tullut kuntalaisaloite maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa jatketaan toiminnallisten linjausten, henkilöstösuunnittelun sekä varhaiskasvatusmaksuja koskevien olemassa olevien linjausten mukaista toimintaa. 

Avoimet työpaikat löytyvät kuntarekry.fi-palvelusta.  

Kokouksen koko asialista ja pöytäkirja liitteineen löytyy täältä: Dynasty tietopalvelu : Suomussalmen kunta

Kokousasiakirjat löytyvät myös etusivulta painikkeen “Esityslistat ja pöytäkirjat” takaa.   

Jaa sivu: