Kunta osallistuu Kainuun prikaatin johtamaan paikallispuolustusharjoitukseen
Julkaistu 20.8.2025 Muokattu 20.8.2025Kainuun prikaatin johtama Northern Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 30.8. - 5.9.2025 Kajaanissa ja Suomussalmella.
Harjoitus näkyy esimerkiksi liikenteessä sotilas- ja viranomaisajoneuvoina. Tarvittaessa viranomaiset varoittavat joukkojen toiminnasta ja ohjaavat liikennettä.
Yksittäisissä harjoituskohteissa, joita on myös Suomussalmen kunnan alueella, voidaan käyttää paukkupatruunoita ja harjoituksesta voi aiheutua melua eri vuorokauden aikoina. Harjoituskohteissa on valvomassa sekä kouluttajia että erotuomareita huomioliivein varustautuneina. Harjoitukseen liittyy myös Utin jääkärirykmentin helikopterilentotoimintaa.
Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä, reserviläisiä ja palkattua henkilöstöä pääosin Kainuun prikaatista, mutta myös Utin jääkärirykmentistä, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksesta sekä 3. logistiikkarykmentistä. Kaiken kaikkiaan harjoitusjoukkojen vahvuus on yhteensä noin 1900 henkilöä.
Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä myös Kainuun rajavartiostosta, Oulun poliisista, Kainuun pelastuslaitoksesta, Kainuun hyvinvointialueelta, Kajaanin kaupungista, Suomussalmen kunnasta ja Kajaanin seurakuntayhtymästä.
Turvallisuusilta Ruukinkankaan yhtenäiskoululla
Suomussalmen kunta yhdessä harjoitukseen osallistuvien viranomaisten ja toimijoiden kanssa järjestää kuntalaisille turvallisuusillan Ruukinkankaan yhtenäiskoululla (Ruukinkatu 5) torstaina 4.9.2025 kello 17–19. Esillä on Puolustusvoimien ja osallistuvien viranomaisten kalustoa. Paikalla on myös sotilaskotiauto, tervetuloa munkkikahville ja tutustumaan harjoitukseen!
Muuta
- Harjoituksen aikana päivystää numero 0299 451 994 mahdollisia kansalaisten yhteydenottoja varten.
- Northern Stronghold 25 -harjoitus on osa maavoimien paikallispuolustusharjoitusten kokonaisuutta.
- Harjoitusta voi seurata Kainuun prikaatin sosiaalisen median kanavilla Facebook ja suoratoistopalvelu X hastagilla #NorthernStronghold25
Kainuun prikaatin tiedote kokonaisuudessaan täällä: Paikallispuolustusharjoitus harjaannuttaa reserviläisiä ja viranomaisia Kainuun alueella. - Maavoimat