Äänestys osallistavan budjetoinnin kohteista 2026 

Julkaistu 17.3.2026 Muokattu 17.3.2026
Oikealla kuvituskuvassa keltaiseen mekkoon pukeutunut nainen pitelee käsivarrellaan apinanukkea. Vasemmalla keltaisella pohjalla musta teksti: Osalistava budjetointi 2026 ja sen alla Suomussalmen kunnan logo.

Suomussalmelaiset voivat jälleen äänestää osallistavan budjetoinnin toteutettavaa kohdetta ja ehdottaa kohteita ensi vuodelle. Äänestyslomake verkossa avautuu keskiviikkona 18.3.2026 ja se on auki maaliskuun loppuun saakka.

Äänestyslomake löytyy osoitteesta: https://link.webropol.com/s/2026-osbu

Linkki äänestyslomakkeelle löytyy myös kunnan verkkosivujen etusivulta.

Paperilomakkeita on tarjolla kirjastolla, kirjastoautossa ja kylpylällä maanantaihin 30.3.2026 saakka. 

Vuosi sitten pyysimme osallistavan budjetoinnin toteutettavien kohteiden äänestyksessä ehdotuksia vuodelle 2026. Ehdotuksia saatiinkin mukavasti, ja ne on käyty läpi. Osa todettiin jo toteutuneiksi tai valmistelussa oleviksi, osaa puolestaan ei voida toteuttaa joko määrärahan pienuuden vuoksi tai muista syistä, kuten siksi, ettei ehdotuksen toteuttaminen kuulu kunnan toimialaan.

Äänestyksessä ovat mukana seuraavat ehdokkaat:

  1. Istumapaikkoja Jätkänpuistoon,
  2. tulentekopaikkoja lähelle uutta siltaa,
  3. erätaitojen opetusta lapsille (päiväleiri, päivätapahtuma tms.) ja
  4. SUMIGRID PARTY -tapahtumailta nuorilta nuorille.

Osallistavaan budjetointiin on kunnan talousarviossa varattu 10 000 euron määräraha.

Äänestää voi vain yhtä ehdotusta.  

Kunnan osallisuussuunnitelma päivitetään tämän vuoden aikana, ja siksi samalla lomakkeella on muutama teemaan liittyvä kysymys. 

Lisätiedot medialle:
vs. Hallintojohtaja Antton Vuolle, sähköpostitse antton.vuolle@suomussalmi.fi tai p. 040 688 4499.

Artikkelikuva: Sari Aalto esiintyi Suomussalmella syyskuussa 2025 lastentapahtumassa, joka toteutettiin osallistavan budjetoinnin määrärahoista. 

Jaa sivu: