Kirkonkylän vedentoimitusalueen vedenjakelu palautetaan ennalleen pe 10.5.2024 klo 10:00 alkaen. Syöttövesijohdosta 6.5.2024 otettu vesinäyte täytti tutkittujen ominaisuuksien suhteen verkostovedelle asetetut laatuvaatimukset ja -tavoitteet. Pahoittelemme korjauksesta aiheutunutta häiriötä.
Julkaisut

Suomussalmi vuodenvaihteessa mukaan valtakunnalliseen E-kirjastoon

Julkaistu 4.4.2024 Muokattu 4.4.2024

Suomussalmi liittyy Kansalliskirjaston ylläpitämään valtakunnalliseen E-kirjastoon vuoden 2025 alusta lähtien. Kansallinen E-kirjasto avautuu huhtikuun lopussa 2024.  

Suomussalmi on mukana Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kirjastojen yhteisessä Pohjoisen eKirjastossa, jonka kautta voi lukea ja lainata e-äänikirjoja, -lehtiä, elokuvia, musiikkia ja verkkokursseja. Palvelut ovat osin päällekkäisiä E-kirjaston tarjoamien palvelujen kanssa, ja siksi Kansalliskirjaston palveluun liittyminen on Suomussalmen kunnalle mielekästä vasta vuoden 2025 alusta. Nykyisistä e-aineistosopimuksista Kansalliskirjaston E-kirjaston kanssa päällekkäiset sopimukset voidaan irtisanoa, kun aineistot ovat saatavilla kansallisessa E-kirjastoon. 

Pohjoisen eKirjasto jatkaa yhteistyötä ja kilpailutuksia niiden aineistojen osalta, joita E-kirjasto ei tarjoa. 

Asukkaille tiedotetaan tarkemmin, kun käyttöönotto on lähempänä! 

Lue lisää valtakunnallisesta E-kirjastosta osoitteessa: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto 

Tutustu Pohjoisen eKirjastoon Kainuun kirjastojen yhteisessä Kainet-verkkokirjastossa osoitteessa: https://kainet.finna.fi/Content/ekirjasto  

Suomussalmen sivistyslautakunta päätti yhteistyösopimuksen solmimisesta kunnan ja Kansalliskirjaston välillä kokouksessaan 3.4.2024, § 12

 

Lisätiedot medialle: kirjastotoimenjohtaja Aino Satama, aino.satama@suomussalmi.fi, puh. 044 581 1488 

Share page: