Sähköinen ilmoitustaulu

  • 3.12.2025 Poimintoja kunnanhallituksen kokouksesta 2.12.2025

    Suomussalmen kunnanhallitus käsitteli useita valtuuston hyväksyttäväksi meneviä asioita, kuten lähivuosien sijoitussuunnitelman ja ensi vuoden talousarvion. Kunta myös lopettaa osallistumisensa asutuksen muistomerkin valmistelua varten asetetun työryhmän toimintaan.

  • 3.12.2025 Sankarivainaja Einari Härkönen kotiseudun sankarihautaan

    Sankarivainaja, 5.7.1944 kaatunut, sotamies Eeli Einari Härkönen siunattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Suomussalmella sunnuntaina 30.11.2025. Siunaamisen jälkeen arkku laskettiin hautaan sankarihautausmaalle. Tilaisuudesta enemmän artikkelissa.

  • 19.11.2025 Kunnanhallituksen päätöksiä 18.11.2025 

    Kunnanhallituksen asialistalla olivat mm. uusi autojen latauspaikka keskustaan, nuorisovaltuuston kokoonpanon vahvistaminen, kolme vanhus- ja vammaisneuvoston aloitetta ja muutoksia työllistämisen kuntalisään. 

  • Kuvituskuva, viininpunaisella pohjalla valkoisella teksti Liikuntateko 2025, tekstin alla pieniä hyppiviä piirroshahmoja.
    12.11.2025 Ehdota vuoden 2025 Suomussalmen liikuntatekoa!

    Vuosittain pidettävässä Kainuun urheilugaalassa jaetaan myös kuntakohtaiset Vuoden liikuntateko -tunnustukset. On jälleen aika tehdä ehdotuksia suomussalmelaisesta tunnustuksen saavasta henkilöstä, porukasta, seurasta ja jaostosta, joka juuri tänä vuonna olisi tunnustuksen arvoinen. Nettilomake ehdotusten tekoa varten on auki 12.–30.11.2025.

  • 11.11.2025 Valtuuston päätöksiä 10.11.2025

    Suomussalmen valtuusto ei muuttanut tulovero- tai kiinteistöveroprosentteja ensi vuodelle. Muita kokousasioita oli mm. eron myöntäminen luottamustehtävistä. Lue lisää uutisesta!

Lue lisää

Juuri nyt:

Tummanvihreällä pohjalla Fortumin logo ja sen yläuolella vaaleanpunaisia aaltoilevia viivoja.
Fortum tiedottaa 3.12.2025:

Vedenpinta nousee Kiantajärvellä - vaikuttaa jääkannen kestävyyteen

Lauha sää on sulattanut lunta merkittävästi Kiantajärvellä. Sulamisvedet ovat nostaneet veden pintaa. Tämän vuoksi jo muodostuneen jääkannen kantavuus on saattanut muuttua, ja jäällä liikuttaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Hyrynsalmen reitin ja Oulujoen tulovirtaamat ovat kaksinkertaistuneet viime viikkoon verrattuna. Fortum pyrkii pitämään vedenpinnan nousun maltillisena.

Valontuojat-konsertti toi valon ja musiikin juhlan Hiljaisen Kansan keskelle

Hiljaisen Kansan tilataideteos ja Niittykahvilan tunnelmallinen ympäristö tarjosivat vaikuttavat puitteet Valontuojat-konsertille. Valontuojat - Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki avajaiset Suomussalmella 29.11.2025

Valontuojat-konsertti toi valon ja musiikin juhlan Hiljaisen Kansan keskelle

Ilmoittautuminen Kianta-Opiston kevätlukukaudelle on käynnistynyt

Kianta-Opiston kevätlukukauden kursseille voi nyt ilmoittautua. Ilmoittautumiset koko kevään kestäville kursseille toivotaan viimeistään ti 30.12.2025.

Lisätietoa
Kuvituskuvassa vanhoja pokaaleja ja niiden päällä teksti Urheilustipendit.
Uudet myöntämiskriteerit on otettu käyttöön

Urheilustipendien haku on käynnistynyt

Sivistyslautakunta jakaa urheilustipendejä vuosittain menestyneille urheilijoille. Jakokriteerit on päivitetty 26.11.2025. Jatkossa huomioidaan yleisen ja nuorten sarjan lisäksi veteraanisarjassa menestyneet urheilijat. Kriteereissä painotetaan entistä enemmän paikkakuntalaisia urheilijoita. Tämän vuoden stipendien hakuaikaa on 8.12.2025 saakka.

Lisätietoa urheilustipendeistä
Sula-alue hapetinlaitteiden ympärille

Varoitus heikoista jäistä!

Ruokojärven, Kuivajärven ja Jumalisjärven hapetinlaitteiden ympärille muodostuu sula-alue, joka voi ulottua laajalle. Varoalue merkitään jäälle heijastinnauhoin varustetuin havuin heti jäiden muodostuttua riittävän turvallisiksi liikkua. Siihen saakka jäällä liikkumista on syytä välttää kokonaan.

Koko uutinen

Huomaa nämä ajankohtaiset

  • Kuvituskuva: viininpunaisella valkoisen hiihtäjän ja luistimen kuvakkeet, alla teksti: Latujen ja jääkenttien ym. ajantasaiinen hoitotilanne ja alla Fluent
    Ajantasainen latu- ja jääinfo

    Ladut, luistelukentät ja pulkkamäet ym. avautuvat lähiaikoina liikkujille. Voit seurata ajantasaista huoltotilannetta Fluent Outdoors -sivustolla.

    Tilannekartalle tästä
  • Kartta, jossa vesialueelle on merkitty kaksi aluetta punaisella.
    Vesilaitos tiedottaa jäällä kulkijoille!

    Kirkonkylälle Mannilanrantaan ja Joutenlahden jäälle varastoidaan talven ajaksi vesi- ja viemäriputkia. Alueet tullaan rajaamaan heijastavin lippusiimoin, kun jäälle on turvallista mennä. Heijastavin lippusiimoin rajatulla varastoalueella ei saa liikkua. Alueella liikuttaessa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta!

    Vesilaitoksen tiedotteeseen
  • kuvituskuvassa vaaleanharmaalla pohjalla viininpunainen bottisymboli ja teksti Chatbot suomussalmi.fi-sivustolla.
    Uutta! Chattibotti sivuillamme

    Nyt voi hakea tietoa sivustoltamme tekoälypohjaisen keskustelubotin avulla! Huomaa, että botti näkyy, kun evästeet on sallittu. Chattibotti avustaa myös sivustoilla visitsuomussalmi.fi ja investinsuomussalmi.fi

  • Voimaa vanhuuteen -ohjelma jalkautuu!

    Voimaa vanhuuteen -ohjelma jalkautuu kahdeksalle Suomussalmen kylälle 10.11.2025 ja 15.12.2025. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille, ikään katsomatta. Fysioterapeutti Miisa Lampo kertoo kodin vaaranpaikoista ja niiden välttämisestä. Ohjelmassa puristusvoiman mittausta ja tietoiskuja mm. ravinnosta ja liikunnasta.

    Lue lisää!
  • Kuvituskuva, vasemmalla kaksi pyöreää kuvaa, toinen altaasta ja toinen vesijumppaajasta. Tekstiosassa samaa mitä otsikossa ja tekstissä.
    Vanhukset ja vammaiset maksutta tutustumaan kylpylään!

    Vanhus- ja vammaisneuvosto tarjoaa kylpylä- ja kuntosalikäyntejä suomussalmelaisille vammaisille ja vanhuksille.

    Kysy toimintaohjeet kylpylältä
  • Vihreällä pohjalla tekstit: Tapahtumat Suomussalmella ja Kainuussa: tapahtumienkainuu.fi, alimmaisena tapahtumakalenterin logo.
    Etsinnässä tilaisuus tai tapahtuma?

    Koko Kainuun tapahtumakalenterista löydät tapahtumia ja tilaisuuksia läheltä ja vähän kauempaa!

    Tapahtumien Kainuu / Suomussalmi