Aukioloajat

Yhteystiedot:

Puh. 044 777 3227 (pääkirjasto)
Puh. 044 028 4441 (kirjastoauto)
Sähköposti: paakirjasto@suomussalmi.fi

Kiannonkatu 31
89600 SUOMUSSALMI

SEURAA MEITÄ:

 

Ilmari Kianto - Monta elämää

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

ILMARI KIANNON ELÄMÄNKERTA

Alituista riitelyä ja heltymistä on elämäni, alituista ystävien kadottamista ja voittamista. Se, joka ei osaa olla paha, ei osaa olla hyväkään. Ilkeys ja sydämeni sulo leikkivät sielussani käsikaulassa. Sen tähden ihmiset saavat minusta kaksi vastakkaista kuvaa.

Kuvat Suomen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkiston, Kainuun museon ja Marja Heikkisen kokoelmista. Valikointi Jalo Heikkinen.

 

 

 

 


Ilmari Kiannon kolme elämää

Kuvissa Kianto 17-, 37- ja 88-vuotiaana.

 

Kuva 1: ILMARI CALAMNIUS (1874-1906)

Nuori Ilmari Calamnius, ikivanhan pappissuvun jälkeläinen, oli haaveellinen, romanttinen lyyrikko. 30-vuotiaaksi asti hän oli kaino “siveä Ilmari”.

 

 

 

 

 

 

Kuva 2: ILMARI KIANTO (1906-1935)

Mentyään avioliittoon 1904 Ilmari kehittyi kapinalliseksi ja kiivaaksi tekopyhyyden vastustajaksi. Suurena nimensuomennosvuonna 1906 hän muutti sukunimensä Kiannoksi. Hän eli voimallisimman luomiskautensa ja siirtyi runoudesta lähes kokonaan proosaan. Omimmaksi lajikseen hän luonnehti “itsensäpaljastelun”

 

 

 

 

 

Kuva 3: IKI-KIANTO (1935-1970)

Eräässä kirjeessään 1930-luvun puolivälissä kirjailija Ernst Lampen nimitti Ilmaria leikkisästi “Iki-Kiannoksi”. Korpikirjailija mieltyi nimitykseen. Vanhenevan Ikin loppuvuosia leimaavat luomiskyvyn ehtyminen, monet koettelemukset ja lukuisat “sihteeriseikkailut”.

 

 

 


Turjanlinnan nousu

Kuva 1: Vapaaksi kirjailijaksi antauduttuaan Kianto halusi rakentaa oman kodin Suomussalmelle Leppikantaan valtion maalle.

Kiannan rannalle vastapäätä Niettussaarta, jossa hänen isällään oli kalamaja. Vuokrapalstaa hankkiessaan hän riitaantui metsähallituksen kanssa, joutui käräjille herjauksesta ja hävisi. Hän solmi kruunun kanssa Leppikannasta vuokrakontrahdin syksyllä 1910.

Turjanlinnan teko aloitettiin keväällä 1911 Kiannon omien piirustusten mukaan.

Pääurakoitsija oli nimeltään Juho Väisänen. Rakentajina olivat pääasiassa Kurimon Heikkiset. Työ jatkui vuoteen 1912 asti. Viimeistelyjä tehtiin vielä 1913. Kianto riitaantui myös urakoitsijansa kanssa. Uuden Turjanlinnan kukoistusta kesti vain kolme vuotta – vuoteen 1916.

Kuva 2: “A-sarjan” lapset uimassa

Kuva 3: Turjanlinnan idylliä

 

 

 


Rex Turjanlinnae

Ilmari Kiannolla oli tapana esitellä itsensä näin: ” Rex Turjanlinnae, Suomussalmen sulttaani, Kannaksen kaani, Hölmölän herttua, Niettussaaren perintöruhtinas.” Nimitykset viittasivat siihen, että korpikirjailija asusti – paitsi Turjanlinnaa ja Niettussaaren ja Hölmölän kalamajoja Suomussalmella Myös mökkiä, jonka hän oli ostanut 1930 Terijoelta Kellomäen aseman läheltä. Mutta hän asusti tilapäisesti myös lukuisilla muilla Suomen paikkakunnilla. Aluksi Turjanlinna oli tyyssija Ilmarille ja hänen Hilkka-rouvalleen. Turjanlinna kukoistuskausi oli työntäyteistä aikaa. Koska Kianto oli kruunun torppari, hänellä oli karjaa ja viljelyksiä. Ajokkaana oli poroja. Kiannon ensimmäinen perhe hajosi sen jälkeen kun hän oli solminut epävirallisen kaksoisavioliiton 1917. Turjanlinnaa asuttiin sitten 1920- ja 1930-luvuilla vaihtelevasti, siellä oli useita sihteereitä, taloudenhoitajia ja apulaisia; vuonna 1933 Elsa-Maria Karppisesta tuli talon virallinen uusi emäntä. Välillä rakennus oli pitkiäkin aikoja tyhjillään.

Kuva 1: Leikkiä Turjanlinna yläkerrassa – Iivari Korvenkiro viranomaisen uniformussa. Minä, I.K. olen vaihtanut takkia Oulun postimestarin kanssa. Puolustusministeri Ilmari Korvenkiro -Kianto siinä hallituksessa, jossa tasavallan presidentti on Hallan Ukko ja pääministeri kirkkoherra Jantunen. 29.7.1933. “Valokuvannut Oulun poliisimestari Manninen”.

Kuva 2: Aukeama Kiannon muistivihosta, johon hän merkitsi pikkuasioita ensimmäisen Turjanlinnan rakennusvaiheista, urakoista ja töiden edistymisestä. Sommitelmia rakenteisiin…

Vuonna 1926 Kianto pyrki lunastamaan Turjanlinnan palstan itsenäiseksi. Itsenäistäminen onnistui vasta vuonna 1934.

Kuva 3: “Pöytä koreaksi Turjanlinnassa”. Kuva 1930-luvun lopulta. Kiannon taloudellinen tilanne oli aika-ajoin niin huono, ettei pöytään ollut paljon pantavaa. Runsas ateria oli juhlan arvoinen.

 

 

 


Korpikirjailijan arkea

Ilmari Kiannon työskentelytavoista ei ole jäänyt täsmällistä tietoa. Hänen papereissaan ei liioin ole merkintöjä teosten suunnitelmista ja työn kulusta. Kiannon elämää läheltä seuranneet kertovat, että korpikirjailija kirjoitti työhuoneessaan usein aamutakissa, ja jos häntä häirittiin, hän ärtyi. Joskus hän poltti kiukkuisena epäonnistuneita tekstejä. Vaikka hän oli mieltynyt alkoholiin, ei hän käyttänyt sitä piristeenä kirjoittamiseen.

Säilyneistä Kiannon käsikirjoituksista on pääteltävissä, että hän työskenteli vauhdikkaasti. Tekstiään hän piti lähes sellaisenaan valmiina: korjauksia on vähän. Kianto oli tavattoman tuottelias. Siihen hänet pakotti jo se, että hän ansaitsi toimeentulonsa vapaana kirjailijana.

Kuva 1: Ilmari Kianto kirjoittamassa teosta “Poika maailman kylillä” 1926, todennäköisesti Kannaksen mökissä.

Kuva 2: Ilmari Kiannon velkaisuus 1930-luvun lopulla huolestutti muitakin kuin kirjailijaa itseään. Turjanlinna pelastamiseksi järjestettiin kansalaiskeräys. Kianto suunnitteli piloillaan tulitikkulaatikon etiketin – tulitikkuja myymällä olisi tuettu hänen talouttaan.

Kuva 3: Turjanlinna kuningas joutui monesti sekä veto- että kantojuhdan osaan, kun hänellä ei ollut varaa palkata hevosmiehiä.

 

 

 

 


Turjanlinnan tuho

Tammikuussa 1937 Kianto vieraili “Ryysyrannassa” eli Kauhalan talossa Pesiökylässä. Masentuneena hän kirjoitti: “Kauhala, entinen oikea Ryysyranta, on vaurastunut ja tullut niin herraskaiseksi ettei sinne viitsi poiketakaan.” Tämä oli kohtalon ironiaa – Turjanlinna oli näet miltei tuhon partaalla. Kianto kirjoitti: “Korpikirjailija, jonka huvila jouluaattona (1936) ulosmitattavaksi uhattiin lähes 15 tuh. kuntaveloista, on velkaa kustantajalleen Otavalle seuraavan pienen summan: Smk 614.480:39 Tuo 39 penniä on liikuttava lisäsumma!” Talvisodan sytyttyä Kianto joutui lähtemään kiireesti evakkoon. Turjanlinna poltettiin irtaimistoineen 19.12.1939. Kianto vangittiin epäiltynä sotapetoksen yrityksestä. Hänet erotettiin myös Suomen Kirjailijaliitosta. Vuonna 1941 Kianto sai vahingonkorvauksena menetetystä omaisuudestaan yhteensä 566 500 markkaa, mutta rahat hupenivat pian; uuden talon rakentaminen näytti jäävän haaveeksi. Vihdoin sodan päätyttyä uutta rakennusta päästiin rakentamaan sangen vaivalloisesti. Kustannusosakeyhtiö Otava antoi runsaasti rahoitusta. Turjanlinna n:o 2:ta ei ehditty kunnolla edes asuttaa, kun se 1.7.1949 paloi perustuksiaan myöten. Tämä oli käytännössä Turjanlinnan loppu.

Kuva 2: Kianto uuden Turjanlinna raunioilla 1953

Kuva 3: Elsa-Maria ja Kiannon nuorin tytär Raija-Liisa vanhan Turjanlinnan raunioilla vuonna 1941.

 

 


“O Femina”

Ilmari Kianto rakastui nuorena usein, riuduttavasti. Vasta kun hän kohtasi Hildur Molnbergin 1904, hän oli valmis avioliittoon. Vuonna 1916 Kiannon elämään astui Siviä Karppi. Kianto otti hänet toiseksi vaimokseen Hilkan rinnalle. Kiannon kolmas “vaimo” oli Sigrid Engström, johon hän tutustui 1922. Vuonna 1933 Kianto solmi virallisen avioliiton

Elsa Maria Karppisen (os. Kokko) kanssa. Samanaikaisesti alkoi hänen suhteensa Raakel Nymaniin. Vuonna 1934 hän lisäksi rakastui palvelustyttöönsä Aino Seppäseen. Kiannon suuri vanhuudenrakkaus oli Anja Halonen, suhde alkoi 1947. Kolmas Kiannon virallisesti vihitty vaimo oli. Mirjam Lähteinen vuosina 1956-1961.

 

 


Sihteerityttö olla pitää

Ilmari Kiannolla oli lukuisia naissuhteita. Uusia naistuttavia hän tavallisesti etsi lehti-ilmoitusten avulla. Ilmoitukset olivat omaperäisiä ja lennokkaita. Huomiota herätti se, että korpikirjailija oli kärkäs julkistamaan uudet suhteensa. Hän puhui ja kirjoitti moniavioisuuden puolesta, järjestipä aiheesta vuonna 1921 esitelmäkiertueenkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Mies on luotu liikkuvaksi

Ilmari Kianto oli levoton ihminen. Hän liikkui ja matkusteli paljon. Mutta Turjanlinnaan hän lopulta aina palasi. Hän oli tottunut matkustelemaan jo koulupoikana: Suomussalmi oli kaukana koulupaikoista. Ylioppilastutkintokin piti suorittaa Helsingissä. Ensimmäistä kertaa ulkomaille nuori Ilmari joutui yrittäessään upseerinuraa: sotaharjoituksiin Venäjälle. Tämä ei häntä miellyttänyt, vaan hän ryhtyi opiskelemaan yliopistossa muuan muassa venäjän kieltä. Opiskeluaikanaan hän matkusteli Krimillä asti ja oleskeli sittemmin stipendiaattina Moskovassa. Päätteeksi hän retkeili Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Kerran hän kävi Kaukasuksella. Vuonna 1910 Kianto matkusti Saksaan ja peräti Sveitsiin, vuonna 1926 Puolaan ja Tsekkoslovakiaan sekä 1931 Viroon.

Kianto oli innokas Karjalan-kävijä, ja Vienan Karjala olikin hänelle luonteva retkeilyn kohde. Kaikkiaan hän teki Vienaan rajan taakse kahdeksan matkaa, ensimmäisen jo1896 ja viimeisen 1941. Lisäksi hän poikkesi muutamia kertoja Kuivajärven ja Hietajärven kylissä. Antoisin oli matka, jonka hän teki kesällä 1914. Tästä retkestä hän kirjoitti innoittavimman matkakuvauksensa “Vienan virroilta, Karjalan kankahilta”. Vuoden 1941 matkasta laatimaansa kuvausta Kianto ei enää saanut julkisuuteen.

 


Tähän minut haudataan

“Tähän minut haudataan

Katson Vanhaan Pappilaan Siellä aallot

armaat pauhaa Lapsuuteni hellää rauhaa… Turjanlinna tuossa on

Sodan jaloiss onneton!

Minä kuljen onnen mailla

– En oo enää mitään vailla.

SCRIPTOR FENNICUS

ILMARI KIANTO”

 


 

Aukioloajat

Yhteystiedot:

Puh. 044 777 3227 (pääkirjasto)
Puh. 044 028 4441 (kirjastoauto)
Sähköposti: paakirjasto@suomussalmi.fi

Kiannonkatu 31
89600 SUOMUSSALMI

SEURAA MEITÄ: