Hossan Värikallio

Kivikautiset kalliomaalaukset

Suomen pohjoisin kalliomaalaus löydettiin Suomi100 -juhlavuoden kansallispuiston pohjoisosasta, Somerjärven rannasta v. 1977. Maalauksen iäksi on arvioitu n. 3500-4500 vuotta. Värikallio on yksi Suomen suurimpia kalliomaalauksia.

Kalliosta voidaan erottaa kaikkiaan 61 erillistä kuviota mm. hirvi- ja ihmishahmoja, karhuntassun kuvia sekä sisiliskomaisia kuvioita. Erikoisuutena ovat suurikokoiset hahmot, joilla on kolmiomainen pää. Vastaavia ei ole löytynyt muista Suomen kalliomaalauksista. Muualla yleiset venehahmot puuttuvat sitä vastoin Hossasta kokonaan. Värikallio näkyy läheiselle Mieskallionvaaralle hohtavan vaaleana
kallioseinämänä. Lähemmäksi tultaessa kalliosta havaitsee ensiksi voimakkaan punaisia värisävyjä ja vasta sitten erilaisia maalauskuvioita. Maalaus on tehty suoraan veteen putoavaan kallioseinämään noin 10,5 metrin pituiselle alueelle.
Seinämän alimmat kuviot ovat vain noin 20 cm vedenpinnan yläpuolella ja ylimmät 25 metrin korkeudella veden pinnasta. Vedenpinnan korkeus on Värikalliolla pysynyt suurin piirtein samalla tasolla jääkauden jälkeisistä ajoista ja siksi maalausta ei voida ajoittaa maankohoamisilmiön avulla. Kuviot on tehty punamultamaalilla, jonka tarkkaa koostumusta ja valmistustapaa ei ole onnistuttu selvittämään. Maali on todennäköisesti valmistettu rautaoksidista kuumentamalla ja siihen on lisätty rasvaa, verta ja sideaineeksi ehkä myös linnun munia. Punamulta kuviot ovat säilyneet niiden päälle muodostuneen piioksidikalvon ansiosta. Suojaava, läpinäkyvä kalvo on syntynyt kalliopinnasta liuenneista mineraaleista.

Värikalliolle johtaa merkitty polku ja talvisin sinne pääsee hiihtoretkireittiä pitkin.

Jalonniemi-talossa on Suomussalmen esihistoriasta kertova näyttely.

Lisätietoja Hossan Värikalliosta www.luontoon.fi/varikallio ja Hossan alueen palveluista www.hossa.fi

Ajo-ohje Hossasta Värikalliolle:
Jatketaan Hossan luontokeskuksen pihalta vasemmalle ajamalla Jatkonsalmentietä noin 3 km, jonka jälkeen käännytään oikealle Pistoon vievälle hiekkatielle. Ajetaan n. 7 km ja käännytään oikealle Lihapyörteen pysäköintipaikalle johtavalle tielle (2 km). Pysäköintipaikalta lähtee Värikallion polkurengasreitti, 8 km.