Pesiönlinnan kauppiaskoti ja kesäkauppa

Myytävänä käsintehtyjä tyynyjä, keramiikkaa, helmi-ikoneja, helmimunia ja vaappuja.
Lisäksi mahdollisuus vierailla museokaupassa, Ilmari Kianto -näyttelyssä ja valokuvanäyttelyssä.

Avoinna sopimuksen mukaan.

Vapaa pääsy.

Tiedustelut:
Marja Heikkinen, puh. 040 529 2092.

Osoite:
Asematie 22
89600 Suomussalmi

Pesiönlinnan tarina Vuokkiniemestä, Vienan Karjalasta lähtöisin oleva Venja Niemi (1904-1984) perusti ensimmäisen kauppansa Suomussalmen Kirkonkylälle 20-luvulla. Nykyiselle paikalleen, rautatien ja Pesiön aseman läheisyyteen, kauppa siirtyi vuonna 1943. Venja toivoi Pesiökylästä vilkasta kauppapaikkaa kun samoihin aikoihin saksalaiset rakensivat kenttärataa ja siten rautatie ja asema tulivat myös Pesiökylälle.
Myös kirjailija Ilmari Kianto liittyy vahvasti Pesiönlinnan historiaan sillä Kiannon ja Venjan vuosikymmeniä jatkunut sukulaissuhde ja ystävyys alkoi kun Venja meni naimisiin Ilmari Kiannon vaimon, Elsa-Marian, tyttären, Mairen, kanssa. Venjan omistaessa Pesiökylän ainoan kameran, on Pesiönlinnassa nähtävillä paljon kuvia Ilmari Kiannosta, hänen perheestään kuin myös pesiökyläläisistä. Pesiönlinnassa on todennäköisesti säilynyt eniten kuvia Ilmari Kiannosta, sillä kirjailijan perheen kokoelmat tuhoutuivat Turjanlinnan palossa. Ilmari Kianto kirjoitti myös lähemmäs sata kirjettä, suurin osa runon muodossa, Venjalle ja Mairelle joista mielenkiintoisimmat ovat esillä näyttelyssä.
Kaupan toiminta loppui 1950-luvun lopussa. Vuosien tyhjillään olon jälkeen Venjan ja Mairen tytär Marja alkoi kunnostamaan Pesiönlinnaa vuonna 1985. Pesiönlinnaan jäi runsaasti pula- ja sota-ajan kauppatavaroita, joista hän on koonnut entisajan “kaupan”.

Suomussalmi