Turjanlinna
Kirjailijamestari Ilmari “Iki” Kiannon (1874-1970) taiteilijakoti, on yksi Suomussalmen kiinnostavimpia käyntikohteita. Kumpaakaan Turjanlinnaa ei enää ole, on vain rauniot ja pienehköjä rakennuksia Turjanlinnaksi kutsutulla alueella Kiantajärven rannalla. Ilmari Kianto muutti Suomussalmelle vaimonsa ja poikansa kanssa v. 1907 ja asettui asumaan Niettussaareen “Punaisen Viivan majaan”. Perheen kasvaessa kävi maja pieneksi ja Kianto alkoi etsiä perheelleen uutta kotipaikkaa. Mieluisa paikka löytyi vastapäiseltä rannalta ja hän alkoi hankkia sitä itselleen. Monien vaikeuksien jälkeen Kianto onnistuikin aikeissaan ja pääsi rakennuttamaan ensimmäistä Turjanlinnaansa, joka valmistui v. 1912. Esikuvina Kiannolla olivat taiteilijaystäviensä huvilat, mm. Sibeliuksen Ainola, Gallen-Kallelan Kalela ja Järnefeltin Suviranta.
Aluksi päärakennusta kutsuttiin Korpilinnaksi tai Leppikannaksi, mutta pian nimeksi vakiintui Turjanlinna, mihin vaikutti myös Turjanlinnan satukirjan ilmestyminen v. 1915. Nimi pohjautuu Turjan rannikkoon, Turjan tietäjään, joka oli taruolento. Kiannon mukaan nimen tuli olla mystillinen, tarullinen ja romanttinen. Turjanlinna oli nimensä mukaan linnamainen, kaksikerroksinen puurakennus. Pohjapinta-ala oli 20 x 9 m ja korkeutta rakennuksella oli 9 metriä. Turjanlinnassa oli neljä tärkeää huonetta: alakerrassa oli suuri pirtti, sali eli emännän huone ja peräsalonki eli “Sininen salonki” ja yläkerrassa sijaitsi kirjailijan työhuone eli “Paratiisi”. Lisäksi rakennuksessa olivat eteinen ja poikien huone sekä yläkerrassa maisemankatseluparveke.
Pirtti oli talon keskipiste, missä tehtiin kaikenlaisia taloustöitä. Pirtin erikoisuuksia olivat kirjailtu ja koristeltu uuni ja ennen kaikkea lattiasta kattoon ulottuva kannatinpylväs, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli kannattaa laipiohirttä, joka rakennusvirheen takia oli jäänyt liian lyhyeksi. Virhe korjattiin, mutta pylväs jäi paikalleen, ja Kianto kirjoitti pylvään täyteen ajatelmia ja mietelmiä suomen ja latinan kielillä. Pirtistä saliin pääsi erikoisten kaksoistyöntöovien kautta, ja salista veivät ahtaat portaat vintille. Perä- eli Sininen salonki oli seurustelutila, jonka erikoisuutena olivat erkkeri ja värilliset ikkunaruudut. Salongissa istuttiin iltaa, puhuttiin henkeviä, ihailtiin auringon laskua Vuonanniemen metsänreunan taa ja maisteltiinpa siellä joskus totiakin, johon vesi oli haettava Kullanperän korpihetteestä.
“Paratiisi”, kirjailijan työhuone, oli siis yläkerrassa. Huonetta hallitsi työpöytä kirjoituskoneineen ja seinillä oli aseita, kortteja, valokuvia ja matkoilta tuotuja kaikenlaisia esineitä. Työhuoneesta pääsi näköalaparvekkeelle ihailemaan maisemia ja kehottamaan ohikulkijoita tuomaan postin tullessaan.
Elämä Turjanlinnassa aluksi oli kuin paremmanpuoleisessa maalaistalossa. Oli karjaa, kasvatettiin perunaa, käytiin marjassa, kalassa ja tehtiin käsi- ja puhdetöitä niin omin kuin palvelijavoiminkin. Mutta kun isäntä ei ollut maanviljelijä vaan kirjailija, niin ajan kuluessa elo muuttui enemmänkin huvilaelämäksi.
Vuonna 1936 Kianto sai Turjanlinnan itsenäistettyä. Tilan kooksi tuli n. 12 hehtaaria ja sen lunastussumma oli 5372 mk, jota Iki kuitenkaan ei pystynyt maksamaan. Maatalousministeriö kuitenkin ilmoitti, että se luovuttaa tilan Kiannolle, mutta virallista dokumenttia tästä ei ole. Velkaa kertyi myös kunnalle, kaupoille ja kustantajalle niin paljon (yli 700 000 mk), että talo oli joutumassa “vasaran alle”. Kianto ei kuitenkaan lannistunut vaan hänen onnistui ystäviensä kanssa kehittämään kansalaiskeräyksen Turjanlinnan pelastamiseksi – ja Turjanlinna pelastui vielä sillä kertaa. Mutta lopullinen tuho oli jo lähellä! Talvisota syttyi 30.11.1939 ja suomalaiset polttivat 21.12.1939 linnan ja muut rakennukset hyökkäävän vihollisen edestä. Jäljelle jäivät vain rannan kiuassauna ja ylös rinteeseen jäkäläriihi, porojen ruokavarasto.
Kesällä 1940 Kianto palasi Suomussalmelle ja asusteli Hölmölän kalamajassa tai Aina-sisarensa Terävänniemen huvilassa. Jäkäläriihen jatkoksi rakennettiin tilapäinen asunto Ukko ABC:n (Kiannon isän) sodassa hajalleen ammutun kalamajan hirsistä. Ja samalla suunniteltiin uuden Turjanlinnan rakentamista valtiolta saaduilla sotakorvauksilla. Rahat kuitenkin kuluivat muihin tarpeisiin ja linnaan saatiin vai muutama hirsikerros. Syttyi jatkosota ja rakentaminen tyrehtyi.
Vasta 1945 päästiin Tietäväinen- nimisen urakoitsijan voimin rakennustöihin. Ensin piti rakennettaman ulkorakennus, ja mikäli siinä hän onnistuisi, saisi hän myös päärakennuksen urakoitavakseen. Kianto itse lähti Helsinkiin ja sai kuulopuheina myönteisiä viestejä rakennustyön edistymisestä ja sopi myös päärakennuksen urakasta. Talven mittaan Kianto sai tietoja urakan edistymisestä, mutta kun hän keväällä saapui paikanpäälle, huomasi hän joutuneen huijatuksi. “Minua on hävyttömästi petetty!” tulistui Kianto. – Vain ulkorakennus oli valmis, ja Kianto risti sen “Tietäväisen temppeliksi”.
Toinen Turjanlinna rakennettiin pääosin Otavan hankkiman rahoituksen turvin. Harjannostajaiset olivat kesällä 1947 ja talo valmistui lopullisesti 1949. Talo oli kokonaan kaksikerroksinen, mutta siitä jäivät puuttumaan varojen niukkuuden takia ensimmäiselle linnalle tyypilliset tornit ja erkkerit. Maailma näytti jälleen valoisammalta monien synkkien vuosien jälkeen.
Mutta pian kohtalo puuttui peliin mitä synkimmällä tavalla: 1.7.1949 uunia lämmitettäessä sen arina rakennusvirheen takia rikkoontui, ja tuli pääsi polttamaan huomaamatta puisen pohjan puhki ja kipinät sytyttivät koko rakennuksen tuleen. Palokunta ei ehtinyt ajoissa paikalle pelastamaan taloa, ja parissa tunnissa se paloi maan tasalle. Palossa tuhoutuivat niin tavarat kuin vaatteetkin, ainoa pelastettu arvokkaampi esine oli kirjailijan kirjoituskone.
Uutta linnaa ei oltu vakuutettu eikä palosta saatu siis mitään korvauksia. Kolmatta linnaa ei ikääntyvä Kianto pystynyt enää rakennuttamaan. Kianto muutti talviksi asumaan Helsinkiin Mariankadulle, josta Otava hankki hänelle huoneiston. Kesänsä aina kuolemaansa asti hän vietti väliaikaisiksi tarkoitetuissa, vaatimattomissa asumuksissa.
Tällä hetkellä Turjanlinnan alueella olevat rakennukset ovat Ilmari Kiannon Turjanlinna Oy:n hallinnassa ja ovat museaalisessa käytössä.
Turjanlinnaan voi tutustua kesäisin opastetuilla Kianta-laivaristeilyillä.
Kirjailija Ilmari Calamnius – Kianto kuuluu pohjalaiseen Calamnius-sukuun, jossa oli ollut pappeja aina 1600-luvulta saakka, niinpä Ilmarikin syntyi papin pojaksi Pulkkilan pappilassa 7.5.1874.
Isä rovasti August Bengamin Calamnius Ukko ABC, tuli Suomussalmen toiseksi kirkkoherraksi 1879, jolloin Ilmari, nuorin pojista, oli 4-vuotias. Perhe asui Karhulanvaaran isossa pappilassa, Wanhassa Pappilassa.
Suomussalmella ei ollut mahdollisuutta käydä kouluja ja niin mamma, ruustinna Cecilia joka syksy peitteli pappilan pojat ja tytöt isäntärenki Junnun rekeen ja monen päivän hevoskyyti Ouluun kouluun alkoi. Taakse jäivät mamman rytimaat, jotka Kianto myöhemmin ikuisti Pikku Inkerin lauluun “Tiu tau tilhi, mamman rytimaassa, jokos sinä lensit syömähän taas!”
Ilmari Calamnius pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1892, siihen aikaan valkoinen lakki ja kultainen lyyra haettiin Helsingistä ja samalla ilmoittauduttiin syksyä varten mihin osakuntaan ja mihin tiedekuntaan haluttiin kuulua. Kianto itse kertoo muistelmissaan ilmoittautuneensa juhlallisesti teologiseen tiedekuntaan. Kotimatkalla Helsingistä korpikotiin Lappeenrannan kautta papin liperit alkoivat muuttua vänrikin tähdiksi – sotilasasu alkoi houkutella. Oltuaan vuoden ajan Oulun Tarkka-ampujapataljoonassa Ilmari Calamnius kuitenkin huomasi olevansa “Väärällä uralla”, kuten vuonna 1896 ilmestynyt ensimmäinen romaani kertoo. Helsingin yliopistosta Ilmari Kianto valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1898, vihittiin maisteriksi 1900 pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus.
Runoilijamaisteri harjoitti opintoja myös stipendiaattina Moskovan yliopistossa vuosina 1901-03. Kesät Ilmari vietti kotipappilassa ja papinpojan ensimmäinen runo “Sydänmaalammella” syntyi onkiretkeltä tultua vuonna 1894. “Oli yöhyt niin lempeä, pilvessä taivas”. Sydänmaan lampi – korven salainen ruhtinatar, Mustalampi on viitostien varressa, Alanteella, vasemmalla Kajaaniin mentäessä.
Kirjailija Ilmari Kianto on tunnettu ja tunnustettu teoksestaan “Ryysyrannan Jooseppi” ja “Punainen Viiva”. Näiden lisäksi Ilmari Kianto on kirjoittanut 67 muuta kirjaa, joiden aiheet ovat moninaisia: herkkiä tunnelmarunoja, leiskuvia isänmaallisia runoelmia, Pyhässä vihassa ja Pyhässä rakkaudessa tulee esille Kiannon tunneilmaisuja, matkakuvauksia Kiannan rannoilta Euroopan halki Kaspian merelle, sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, kulttuurihistoriallisia kuvauksia. Ennen kaikkea kainuulaisen ihmisen ja luonnon kuvaajana, Suomussalmen laulajana, Ilmari Kianto on kansalliskirjailijoihin luettava.
Punaisen viivan majasta Ilmari Calamnius oli ottanut suomalaisen nimen Kianto, Snellmannin syntymän 100-vuotisjuhlavuonna 1906. Kianto ja Kianta ovat vanhoja Suomussalmen pitäjän nimiä. Saaresta käsin hän myös katseli itselleen ja nuorikolleen Hildurille talon paikkaa. 333 metriä leveän salmen takaa jäi Amerikkaan lähteneeltä suomussalmelaiselta Leppikantaan kruununtorpan paikka (“Raukat vain menköhöt merten taa!”). Monien vaiheiden jälkeen Turjanlinna valmistui vuonna 1912, muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestyi kirja “Metsäherran herjaaja”, jossa kerrotaan romaanin muodossa palstan lunastukseen liittyneistä kiistoista.
Pyhässä rakkaudessa vuonna 1910 Ilmari Kianto jo kirjoittaa tulevasta hautasaarestaan, ja vuonna 1927 opetusministeriö myönsi hänelle hautapaikan Niettussaaren keskeltä. Ilmari Kianto kuoli Helsingissä 27.4.1970 ja hänen viimeiset sanansa tyttärelleen Orvokki Suomelalle olivat: “Minulla ei ole ikävä ihmisiä vain aikoja, entisiä aikoja, onnellisia aikoja.”
Siunaus tapahtui Helsingissä Alppilan kirkossa, Ikin syntymäpäivänä 7.5.1970, jolloin Iki olisi täyttänyt 96 vuotta.
Matka Helsingistä katkesi hetkeksi Hyrynsalmen kohdalla, kun ruumisauton eteen pysähtyi valtava Hallan paliskunnan porotokka ikään kuin viimeiselle tervehdykselle. Hautaus Niettussaareen tapahtui viimeisten jäiden aikaan 10.5.1970.
Turjanlinnan risteilyjen lisäksi Ilmari Kiannon elämään voi tutustua Kianto-näyttelyssä ja Pesiönlinnassa.
