Ajankohtaista

elo 11

Suomussalmen kunnan koronatilannetiedote 

Kainuu on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Kunnan tänään (keskiviikkona 11.8.2021) kokoontuneen COVID 19 -johtoryhmän mukaan merkittäviä muutoksia aiempiin ohjeisiin ja suosituksiin henkilöstölle tai kuntalaisille ei tarvitse tehdä. Nykyiset suositukset noudattavat Kainuun soten ohjeita. [Linkki avautuu uuteen välilehteen Kainuun soten sivulle.] 

Kylpylällä otetaan jälleen käyttöön kuntosalin 15 ja altaan 50 henkilön ylärajat. Kianta-Opiston toiminnassa pidetään käytössä normaalit suojaustoimet (kasvomaskit, käsihygienia, etäisyys), uusia rajoituksia ei toistaiseksi anneta. Koulut ovat aloittaneet lähiopetuksessa. Yläluokkalaisille, lukiolaisille ja heidän vanhemmilleen on viestitetty kasvomaskin aktiivisen ja oikean käytön tarpeellisuudesta.  

Kunnan henkilöstölle on edelleen voimassa mm. etätyösuositus ja suositus pitää kokoukset mahdollisuuksien mukaan etänä. Matkustamista ei edelleenkään suositella. 

Ulkopuolisten asiointia kunnantalolla ei edelleenkään rajoiteta, mutta asiakkaiden toivotaan hoitavan asiansa mieluummin puhelimitse tai sähköpostitse tms. paikalla käymisen sijaan. Palveluaika kunnanvirastolla on klo 9–15. Kunnantalolla asioidessa on käytettävä kasvomaskia ja huolehdittava käsihygieniasta. 

Kunnan kokoustiloja voidaan varata ulkopuolisille, mutta on järjestäjän vastuulla, että kokoontuminen noudattaa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston antamia kokoontumisrajoituksia. Lisäksi on huolehdittava siitä, että kunnantalolle tullaan maskit kasvoilla ja käsidesiä käytetään. Ulkopuolisia varaajia ohjeistetaan menemään suoraan kokoustiloihin. 

Kunta painottaa kaikenikäisille rokotuksen ottamisen tärkeyttä. Vasta koko väestön riittävä rokotuskattavuus tuo pysyvää helpotusta tilanteeseen.  

Pohjois-Suomen AVI:n kokoontumisrajoitukset: 

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt 27.8.2021 saakka Kainuun ku­tien alueella yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 henkilöä sisätiloissa tai yli 50 henkilöä ulkotiloissa. Edellä mainittuja suuremmat kokoontumiset ovat kuitenkin mahdollisia, jos osallistujilla ja seurueilla on tosiasiallisesti mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa noudattaen annettuja terveysturvallisuusohjeita.  

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi