Ajankohtaista

huhti 06

Suomussalmen kunnan kesätyöseteli 2020

Suomussalmen kunta jakaa Suomussalmella perusopetuksensa päättäville ja suomussalmelaisille muualla perusopetuksensa v. 2020 päättäville 9. luokkalaisille kesätyösetelit, jotka mahdollistavat kesätyön kahdeksi viikoksi kesä-elokuun 2020 aikana. Setelin arvo on 280 euroa. Seteli kattaa kahden viikon työjakson ja työaika on 30 tuntia viikossa. Työjakson ei tarvitse ehdottomasti olla yhtäjaksoinen, mutta työn tulee yhteensä kestää vähintään 60 tuntia.

Työnantajana voi toimia yritys, kylätoimikunta, yhdistys, kunta, sote-kuntayhtymä, Kainuun liitto, valtio, seurakunta ja muut julkisyhteisöt tai yksityinen henkilö (esim. lastenhoito, vanhusten auttaminen, maa- ja metsätaloustyöt). Kunnan tuki ei koske omassa kodissa tehtyä työtä tai yrittäjän oman lapsen palkkaa.

Sama työnantaja voi palkata useampia opiskelijoita työhön kesä-elokuun aikana. Opiskelija itse etsii työpaikan ja antaa setelin työnantajalle. Työnantaja laskuttaa setelin arvon kunnalta työsuhteen päätyttyä 31.10.2020 mennessä. Työnantajan maksettavaksi kuuluu palkkauksesta aiheutuvat sosiaalikulut.

Setelit jaetaan oppilaille päättötodistusten jaon yhteydessä.

Lisätietoja asiasta antaa Tarja Kela, puh. 044 777 3212 tai tarja.kela@suomussalmi.fi.

Kirje työnantajalle

Kirje opiskelijalle

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista