Ajankohtaista

Sep 20

Harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkinto Laura Matilaiselle

Suomussalmen kunnan sivistyslautakunta on myöntänyt vuoden 2019 Harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkinnon muusikko Laura Matilaiselle. Palkinnon suuruus on 500 euroa.

Palkinnon perustelut:

Laura Matilainen työskentelee Kainuun musiikkiopiston Suomussalmen toimipisteen viulunsoiton opettajana. Päivätyönsä ohella hän on erittäin aktiivinen muusikko, joka tekee monipuolisesti yhteistyötä lukuisten suomussalmelaisten yhteisöjen kanssa. Hän on erittäin tuttu näky erilaisten kokoonpanojen ja produktioiden musiikillisena ohjaajana. Laura Matilaisen vankan musiikillisen osaamisen myötä monet tapahtumat ovat tulleet mahdollisiksi toteuttaa.

Muusikkona Laura Matilainen rikkoo musiikillisia raja-aitoja ennakkoluulottomasti soittamalla mitä erilaisimmissa kokoonpanoissa ja ympäristöissä. Hänen kaikessa tekemisestään välittyy ilo ja jatkuva halu uuden oppimiseen ja tekemiseen. Laura Matilaisen työpanoksella on vahva suomussalmelaista musiikkielämää energisoiva vaikutus. Pitkäjänteisellä ja päämäärätietoisella työskentelyllään hän on tehnyt ison työn suomussalmelaisen kulttuurielämän eteen.

Harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkinto luovutettiin Suomussalmen Taiteiden yössä 20.9.2019 Iskelmämessun päätteeksi Ämmänsaaren kirkossa.

Laura Matilainen.
Laura Matilainen Suomussalmen kunnan 150-vuotisjuhlassa 7.10.2017. (Kuva: Suvi Koskela/Suomussalmen kunta)

 

Lisätietoja

Kulttuurituottaja Joni Kinnunen, p. 044 511 9871, joni.kinnunen(at)suomussalmi.fi

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi