Ajankohtaista

huhti 06

Nuori: Hae ideasi toteutukseen ROJEKTI-rahoitusta

Elävä Kainuu LEADER ry yhteistyössä toiminta-alueensa kuntien  kanssa on avannut ROJEKTI-rahoitushaun 12–29-vuotiaiden nuorten omien ideoiden toteuttamiseen. Rahoitusta on jaossa yhteensä 12 000 euroa. Rahoitusta myönnettiin kokeiluluontoisesti vuonna 2018 ja sitä on päätetty jatkaa myös tänä vuonna.

–Nyt onkin oiva aika suunnitella oma rojekti kesän ajaksi, hankeneuvoja Paula Seppänen kannustaa.

Rahoitettavat projektit voivat olla joko yleishyödyllisiä tai yritystoimintaan liittyviä. Yleishyödyllisissä projekteissa hakijana tulee olla vähintään kolmen nuoren muodostama ryhmä, kun taas kokeilu- tai harjoitusyritysprojekteihin rahoitusta voi hakea myös yksittäinen nuori.

ROJEKTI-rahoituksen tavoitteena on tukea nuorten omaehtoista toimintaa sekä kannustaa nuoria ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan itseään kiinnostavia asioita. Pienetkin asiat voivat olla tekijöilleen suuria – tai niistä voi kasvaa sellaisia. Tärkeintä on osallistua, tehdä, kokea ja oppia. Ja kuka tietää, jos vaikka idean avulla jopa työllistää itsensä.

Lisätietoa ROJEKTI-rahoituksesta sekä säännöt ja hakemuslomakkeet löytyy osoitteesta www.kainuuleader.fi/rojekti. Sivulta löytyvät myös viimevuotiset rojektit.

– Kannattaa käydä tsekkaamassa millaisia hienoja juttuja on rahoitettu, Seppänen vinkkaa.

Hakemukset tulee olla toimitettuna Elävä Kainuu LEADER ry:lle 22.5.2019 mennessä.

 

Lisätiedot:
Paula Seppänen
hankeneuvoja
Elävä Kainuu LEADER ry
p. 040 1562 210
paula.seppanen(at)kainuuleader.fi

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista