Kirkonkylän ilmeen kehittäminen ja asukasviihtyvyyden lisääminen-hanke
Suomussalmen kirkonkylä on viihtyisä asuinkylä kauniine pihoineen ja kunnostettuine rakennuksineen. Kirkonkylän ilme on kuitenkin muuttunut asukkaiden ja yritysten vähenemisen ja maatalouden muutosten vuoksi. Vajaakäyttöiset kiinteistöt ja kiinteistöjen käytön hitaat muutosprosessit näkyvät kyläkuvassa. Kyläläisten aloitteesta liikkeelle lähteneen yleishyödyllisen kehittämishankkeen avulla kylän ilmettä siistittiin mm. raivauksin ja maisemalaidunnuksella. Maisemanhoitotyötä varten luotiin maisemanhoitosuunnitelma.
Hankkeen yhteistyökumppanina toimi Suomussalmen kirkonkylän kyläyhdistys ry. Yhdistys keräsi hankkeen yksityisrahoitusosuuden talkootöinä ja rahana.
Hanke päättyi lokakuussa 2012.
Tutustu kirkonkylän maisemanhoitosuunnitelmaan
Arkkitehti Hannu Pyykkösen luoman maisemanhoitosuunnitelman ideointi on ulotettu koko kylämaisemaan maanomistusrajoista ja asemakaavamerkinnöistä välittämättä ja luotu tuore näkemys siitä, miten kylämaisemaa voisi kehittää. Kyläläisten panos suunnitteluun on ollut merkittävä. Asukkailta saatu palaute, koululaisten piirustukset ja maanomistajien ehdotukset ovat tuoneet esille kylän uudet toiminnalliset tarpeet ja ne on kirjattu maiseman kehittämisehdotuksiksi.
Kirkonkylä koostuu sadoista lähinnä yksityisten maanomistajien palstoista. Maanomistaja määrittää, mitkä ideat toteutetaan käytännössä.
Maisemanhoitotöillä, kuten raivauksella ja maisemalaidunnuksella, on suunnitelma-alueella merkittävin vaikutus kyläilmeeseen. Hoitotöitä toteutetaan maanomistajien osoittamilla alueilla kirkonkylän maisemahankkeen aikana.
Hankkeen aikana raivatut alueet kannattaa siistiä parin vuoden välein uuden vesakon torjumiseksi. Vinkit maisemanhoidon rahoitusmahdollisuuksista löytyvät hankkeen kokoamasta tukivihkosta.
Maisema-analyysikartta
Maisemanhoitosuunnitelma
Maisemasuunnitelmakartta
Tukea maisemanhoitoon
Yhteystiedot
Projektinvetäjä Liisa Misikangas
Kirkonkylän maisemahanke
Kauppakatu 20, Suomussalmen kunta
89600 SUOMUSSALMI
Facebook:
Ajankohtaista hankkeessa
Kirkonkylän kyläyhdistys