Rex Turjanlinnae

Ilmari Kiannolla oli tapana esitellä itsensä näin: " Rex Turjanlinnae, Suomussalmen sulttaani, Kannaksen kaani, Hölmölän herttua, Niettussaaren perintöruhtinas." Nimitykset viittasivat siihen, että korpikirjailija asusti - paitsi Turjanlinnaa ja Niettussaaren ja Hölmölän kalamajoja Suomussalmella Myös mökkiä, jonka hän oli ostanut 1930 Terijoelta Kellomäen aseman läheltä. Mutta hän asusti tilapäisesti myös lukuisilla muilla Suomen paikkakunnilla. Aluksi Turjanlinna oli tyyssija Ilmarille ja hänen Hilkka-rouvalleen. Turjanlinna kukoistuskausi oli työntäyteistä aikaa. Koska Kianto oli kruunun torppari, hänellä oli karjaa ja viljelyksiä. Ajokkaana oli poroja. Kiannon ensimmäinen perhe hajosi sen jälkeen kun hän oli solminut epävirallisen kaksoisavioliiton 1917. Turjanlinnaa asuttiin sitten 1920- ja 1930-luvuilla vaihtelevasti, siellä oli useita sihteereitä, taloudenhoitajia ja apulaisia; vuonna 1933 Elsa-Maria Karppisesta tuli talon virallinen uusi emäntä. Välillä rakennus oli pitkiäkin aikoja tyhjillään.

Leikkiä Turjanlinna yläkerrassa - Iivari Korvenkiro viranomaisen uniformussa. Minä, I.K. olen vaihtanut takkia Oulun postimestarin kanssa. Puolustusministeri Ilmari Korvenkiro -Kianto siinä hallituksessa, jossa tasavallan presidentti on Hallan Ukko ja pääministeri kirkkoherra Jantunen. 29.7.1933. "Valokuvannut Oulun poliisimestari Manninen".

Aukeama Kiannon muistivihosta, johon hän merkitsi pikkuasioita ensimmäisen Turjanlinnan rakennusvaiheista, urakoista ja töiden edistymisestä. Sommitelmia rakenteisiin...


Vuonna 1926 Kianto pyrki lunastamaan Turjanlinnan palstan itsenäiseksi. Itsenäistäminen onnistui vasta vuonna 1934.

"Pöytä koreaksi Turjanlinnassa". Kuva 1930-luvun lopulta. Kiannon taloudellinen tilanne oli aika-ajoin niin huono, ettei pöytään ollut paljon pantavaa. Runsas ateria oli juhlan arvoinen.

Ilmari Kiannon elämänkerta

Ilmari Kiannon kolme elämää

Turjanlinnan nousu

Rex Turjanlinnae

Korpikirjailijan arkea

Turjanlinnan tuho

O Femina

Sihteerityttö olla pitää

Mies on luotu liikkuvaksi

Tähän minut haudataan