on kasvatuksen perusta. Päivähoidon tehtävänä on tukea koteja kasvatuksessa ja edistää yhdessä vanhempien kanssa lapsen monipuolista ja tasapainoista kehitystä. Vanhempien kanssa yhdessä tehty hoito- ja kasvatussuunnitelma sekä päivittäiset keskustelut edistävät yhteistyötä ja auttavat henkilökuntaa ymmärtämään lasta. Päivähoidon henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus.
PÄIVÄJÄRJESTYS
tarvitaan toiminnan sujumiseksi. Se auttaa lasta sopeutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. Päiväjärjestyksellä pyritään toteuttamaan toiminnan ja levon sekä eri toimintojen mielekästä vaihtelua. Ruokailuajat pyritään pitämään vakioina ja muuten joustetaan tilanteen vaatimalla tavalla.
HOITOPAIKKAAN TUTUSTUMINEN
on tärkeää yhteistyön ja lapsen turvallisen hoitosuhteen syntymiselle. Tutustumista varten varataan riittävästi aikaa, lapsen ikä ja aikaisemmat päivähoitokokemukset huomioiden.
LAPSEN TUOMINEN JA HAKEMINEN
Lapsi tuodaan hoitoon ja haetaan siten, että hoitaja on asiasta tietoinen. Jos joku muu kuin isä tai äiti hakee lapsen, on siitä ilmoitettava hoitajalle. Päihtyneelle ei hoitajien ole lupa lasta luovuttaa.
TOIMINTA
suunnitellaan kasvatustavoitteiden pohjalta suunniteltujen aihepiirien, lasten iän, kiinnostuksen ja toiveiden mukaisesti. Toimintamuotoja ovat mm. § liikunta sisällä ja ulkona § leikit, pelit, rakentelu, kädentaidot § kielellinen alue (sadut, lorut, keskustelut, kirjallisuus, jne.) pienet työtehtävät retket , juhlat, seikkailut, vierailut Vanhemmat ovat tervetulleita tutustumaan päivähoidon arkeen, osallistumaan juhliin ja retkiin sekä tietenkin vanhempainiltoihin.
RUOKAILU
on myös tärkeä osa kasvatusta. Päivähoidossa lapsi tutustuu monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan. Ruokailun yhteydessä opetellaan pöytätapoja ja se tapahtuu lapsen parasta ajatellen 'kaikkea maistellaan' -periaatteella. Taajaman päiväkoteihin ja ryhmiksiin lounas tulee keskuskeittiöltä. Erityisruokavalioista (allergiat ym.) tulee toimittaa lääkärintodistus ja selkeät ohjeet, joita päivähoidossa noudatetaan.
PÄIVÄLEPO
on tärkeä tekijä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Vanhempien toiveet lapsen yksilöllisestä unitarpeesta huomioidaan. Päivähoitoon voi tuoda unilelun kaveriksi päiväunille tai päiväleposatua kuuntelemaan.
VAATETUS
tulee olla riittävää ja säähän sopivaa. Sisällä pidetään sisävaatteita. Hoitokassissa pitää olla aina riittävästi varavaatteita. Vaatteet ja jalkineet tulee olla nimikoidut. Vaippaikäisille tuodaan vaipat kotoa. Päiväkodeissa ja ryhmiksissä lapsi tarvitsee sisätossut. Karkit, rahat ja omat lelut jätetään kotiin, jollei muuta sovita.
KUN LAPSI SAIRASTAA
hän ei kuulu päivähoitoon. Lapsen tulee olla ulkoilu- ja toimintakuntoinen. Jos lapsi sairastuuhoitopäivän aikana, otetaan vanhempiin välittömästi yhteyttä. Lapset ovat tapaturmavakuutettuja ja heidät toimitetaan tarvittaessa ensiapuun. Jos lapsi tarvitsee hoitopäivän aikana lääkeannoksen, vanhemmat huolehtivat, että lääke on annosteltu valmiiksi nimellä varustettuun kerta-annokseen, josta hoitajat sen antavat sovittuna aikana.
POISSAOLOT
on ilmoitettava hoitopaikkaan mahdollisimman pian samoin muutokset hoitoaikoihin. Myös osoitteen, työpaikan ja puhelinnumeron muutoksista tulee ilmoittaa päivähoitopaikkaan.
LOMAT
Lapsi tarvitsee myös perheen yhteisiä loma-aikoja arjen keskelle, aivan kuten vanhempansakin, ovathan hoitopäivät yleensä pitkiä.