Suomussalmen kotiseutumuseo on ollut toiminnassa vuodesta 1967, jolloin se avattiin Suomussalmen kunnan täyttäessä sata vuotta. Kotiseutumuseon paikaksi valittiin vanha Kirkkoniemi, Siikaniemi. Kirkkoniemessä oli aiemmin puinen ristikirkko, joka paloi Talvisodassa 1939. Kirkon pienoismalli on saatu museolle.
Kotiseutumuseon rakennukset joita on liki parikymmentä,on kerätty ja koottu eri puolilta kuntaa. Museon päärakennus, maineikas Alanteen talo, on siirretty Vuokin suunnasta Alanteenjärven rannasta. Alanne on Suomussalmen vanhimpia taloja; se on merkitty verotaloksi vuonna 1604. Alanteen talon vanhin osa, savupirtti, on 1700-luvun lopulta. Rakennuksen kamaripuoli on valmistunut 1842. Kotiseutumuseon esineistö antaa hyvän kuvan 17. ja 18. vuosisadan suomussalmelaisista elämäntavoista. Esineistöä täydennetään yhä. Piiat, Rengit ja kotieläimet luovat eläväisen menneen ajan tunnelman. Uutuutena museolle on rakennettu kaksi lasten tehtävärataa. Pienten lasten rata sisältää hauskoja tehtäviä joissa kartan avulla etsitään esineitä. Isompien rata on historiaan perustuva, jossa tietoa etsitään mm. kaskenpoltosta, raudan valmistuksesta, petusta jne. Rata sopii erinomaisesti koululuokille. Kesän ajaksi saamme Ruukinkoulun oppilaiden tekemästä Ämmän Ruukin näyttelystä osia.
Kahvittelutuokion mahdollistaa Kirkonkylän Kyläyhdistyksen Narikka-kioski, josta saa kahvia, pullaa, limunaatia, namuja, postikortteja jne.
Kotiseutumuseo on avoinna kesällä 2011 7.6.-28.8. ti-su kello 10 - 18. Museo on maanantaisin suljettu. Pääsymaksu: aikuiset 1,50 €, lapset (4-12 v.) 0,80 €.
Tapahtumia 2011:
Avajaistapahtuma ja lastenpäivä su 12.6., klo 12. Vapaa pääsy.
Ohjelmallinen juhannus pe 24.6.
Perinteinen Narikkaranta la 2.7. Tarjolla Korpimöykkyrin puolinen ja russakkakahvit.
Museon perinnepäivä su 17.7.
Suviseurat (Siioninvirsiseurat) kotiseutumuseolla su 31.7. Tarjolla lohikeittoa.
Rosvopaisti-ilta la 20.8.
![]()
Tiedustelut
Suomussalmen kotiseutumuseo
Kirkkoniemi, 89800 SUOMUSSALMI KK
puh. 044 777 3184, museovastaava 0400 191 928Kulttuuripalvelut, PL 40, 89601 SUOMUSSALMI (08) 6155 5791 ja 044 511 9871,
fax (08) 6155 5531