KIANTA-OPISTO
TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
Sivistyslautakunta
26.4.2006
Suomussalmen kuntaan hyväksyttiin opetushallituksen antamien perusteiden mukainen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma vuonna 1992. Sen mukaista opetusta on annettu musiikissa ostopalveluna Kainuun Musiikkiopistolta, sekä näyttämötaiteessa, kuvataiteessa ja käsityössä Kianta-Opistossa.
Taiteen perusopetuksen lainsäädäntöä uudistettiin vuonna 1998 (laki taiteen perusopetuksesta 633/1998, asetus taiteen perusopetuksesta 813/1998). Tällöin taiteen perusopetuksessa otettiin käyttöön laaja oppimäärä ja yleinen oppimäärä. Opetussuunnitelmien uudistus aloitettiin laajasta oppimäärästä, jonka mukaista opetusta Suomussalmella antaa Kainuun Musiikkiopisto.
Opetushallitus vahvisti eri taiteenalojen taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteet 30.3.2005. Taiteen alat ovat musiikki, sanataide, tanssi, esittävät taiteet (sirkustaide ja teatteritaide) ja visuaaliset taiteet (arkkitehtuuri, audiovisuaalinen taide, kuvataide ja käsityö).
Opetushallituksen määräyksen (11/011/2005) mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia ja hyväksyä opetussuunnitelma noudattaen, mitä näissä perusteissa on määrätty. Opetussuunnitelman tulee täsmentää ja täydentää perusteissa esitettyjä tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä. Näiden perusteiden mukainen opetussuunnitelma tulee ottaa käyttöön viimeistään 1.8.2006.
Suomussalmen sivistysjohtajan päätöksellä 23.11.2005 aloitettiin Kianta-Opiston taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman uudistaminen kahdessa työryhmässä. Taiteenalat rajattiin resurssien mukaan teatteritaiteeseen ja visuaalisten taiteiden kuvataiteen ja käsityön suuntautumisvaihtoehtoihin. Teatteritaiteen opetussuunnitelmatyöryhmään kuuluivat Maija-Liisa Juntunen, Markku Keränen, Leena Manner ja Ulla Schroderus. Visuaalisten taiteiden työryhmän muodostivat Ulla Harju, Riitta Kaskela, Nelli Pyykkönen ja Leena Manner, joka toimi molempien työryhmien sihteerinä ja kokoonkutsujana.
Molemmat työryhmät kokoontuivat erikseen yhden kerran ja toisen kerran yhdessä käsittelemään opetussuunnitelman luonnosta. Työryhmien innostus ja asiaan paneutuminen loi hyvän pohjan sekä uudelle opetussuunnitelmalle että sen viemiselle käytäntöön.
Suomussalmella 12.4.2006
Sirpa Mikkonen Leena Manner
Sivistysjohtaja Koulutussuunnittelija,
Kianta-Opisto
SISÄLLYS
Johdanto
1. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet
1.1. Tehtävä
1.2. Arvot ja yleiset tavoitteet
2. Oppimiskäsitys ja työtavat
3. Opiskeluympäristö
4. Opetuksen tavoitteet, sisällöt ja rakenne taiteenaloittain
4.1. Esittävät taiteet: teatteritaide
4.1.1. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain perusopinnot
4.1.2. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain työpajaopinnot
4.2. Visuaaliset taiteet: kuvataide ja käsityö
4.2.1. Visuaalisten taiteiden suuntautumisvaihtoehtojen yleiset tavoitteet
4.3. Kuvataide
4.3.1. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain perusopinnot
4.3.2. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain työpajaopinnot
4.4. Käsityö
4.4.1. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain perusopinnot
4.4.2. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain työpajaopinnot
5. Opetuksen tarjonta ja opetusjärjestelyt
5.1. Opiskelun kesto
5.2. Oppimäärän yksilöllistäminen
6. Oppilasarviointi
7. Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen
8. Todistukset
9. Oppilaaksi ottaminen
10. Yhteistyö muiden tahojen kanssa
YLEINEN OPPIMÄÄRÄ
Kianta-Opiston taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma noudattaa Opetushallituksen 30.3.2005 vahvistamia taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteita. Opetussuunnitelma sisältää esittävien taiteiden Teatteritaiteen suuntautumisvaihtoehdon sekä visuaalisten taiteiden Kuvataiteen ja Käsityön suuntautumisvaihtoehdot.
Kianta-Opistossa taiteen perusopetusta annetaan lapsille ja nuorille. Opetus on tavoitteellista ja etenee tasolta toiselle. Sen tehtävänä on luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä tukea oppilaan kykyä arvostaa eri kulttuureita ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa.
Taiteen opiskelun tarkoituksena on avata oppilaille uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria sekä niiden sisältämiä merkityksiä. Tehtävänä on myös kehittää oppilaiden ajattelemisen taitoja ja luovuutta elämän eri alueilla.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävänä on kehittää sellaisia taitoja ja tietoja, joita oppilas tarvitsee elämän eri aloilla ja jotka antavat hänelle valmiuksia hakeutua myöhempiin opintoihin.
Opetus perustuu ihmiskäsitykseen, jossa ihminen on ainutkertainen ja toimii vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa sekä vaikuttaa aktiivisesti elämäänsä. Keskeistä on oppilaan luovan ajattelun ja toiminnan tukeminen. Taidekasvatuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan aisti- ja tunneherkkyyttä ja tukea opiskelu- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Tavoitteena on myös kehittää oman kulttuuriperinnön ja muiden kulttuurien ymmärtämistä ja tulkitsemista sekä oppia ymmärtämään taiteen merkitys omassa elämässä.
Taiteen perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaan minän kasvua ja kehittymistä sekä hänen kykyään jäsentää ympäröivää todellisuutta. Oppilas rakentaa maailmankuvansa ilmaisemalla ja tutkimalla taiteen keinoin kokemuksiaan ja itselleen merkityksellisiä elämän sisältöjä. Opiskelussa on keskeistä taiteen tekeminen ja sen kokemisen ilo sekä halu, taito, uteliaisuus ja uskallus tulkita taidetta persoonallisesti. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset erot ja tuetaan oppilaan kehittymistä omista lähtökohdistaan.
Tavoitteena on myös ohjata oppilasta keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä rakentavaan toimintaan yksilönä ja ryhmän jäsenenä.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetuksessa korostuu taiteidenvälisyys: eri taiteenalojen opiskelijat voivat tehdä yhteisiä teoksia ja opintokokonaisuuksien valinnaisuus ylittää taiteiden rajat. Tavoitteena on yhteistyö muun muassa Kainuun musiikkiopiston Suomussalmen toimipaikan sekä Kianta-Opiston muiden taideaineiden ja kädentaitojen opetuksen kanssa.
Opetussuunnitelman perustana olevan oppimiskäsityksen mukaan oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi tietojen ja taitojen rakennusprosessiksi, jonka kautta syntyy kulttuurinen osallisuus. Taiteen oppiminen on pitkäjänteinen ja kokonaisvaltainen prosessi. Opiskelu on tavoitteellista, ja eri tilanteissa työskennellään opettajan ohjauksessa, vuorovaikutuksessa opettajan ja ryhmän kanssa sekä itsenäisesti. Opettajalla on keskeinen merkitys sekä oppilaan opiskelutaitojen että opiskeluympäristön kehittämisessä sellaiseksi, että erilaisten oppilaiden edistyminen on mahdollista.
Oppilaalla on aktiivinen rooli opiskelussa ja oppimisessa. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaan kokemukset ja elämismaailma. Lähtökohtana on tutkiva oppiminen ja toiminnallinen lähestymistapa opittaviin asioihin. Työtavoilla pyritään ohjaamaan oppilasta arvostamaan kaikkien ryhmän jäsenten työskentelyä ja työn tuloksia.
Hyvä opiskeluympäristö on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Tarkoituksenmukaiset ja riittävät tilat, työvälineet ja materiaalit mahdollistavat opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisen opiskelun. Niiden valinnassa otetaan huomioon taiteellisen työskentelyn pitkäjänteisyys, oppimisen toiminnallisuus ja sen vaatima aika. Suomussalmella myös ympäröivä luonto antaa oppimisympäristönä impulsseja taiteelliseen luovuuteen.
Ilmapiiriltään avoin ja myönteinen oppimisympäristö rohkaisee oppilasta, antaa onnistumisen kokemuksia sekä tukee kasvua ja oppimista. Oppilaalle annetaan mahdollisuus asettaa omia tavoitteita ja häntä kannustetaan työskentelemään itsenäisesti ja toisten kanssa. Oppilasta autetaan löytämään sopivia työtapoja ja kehittämään tavoitteellisen ja pitkäjänteisen opiskelun taitoja.
Oppiminen perustuu tekemällä oppimiseen, suunnitelmallisuuteen sekä kykyyn arvioida omaa oppimista. Opetuksessa painottuvat yhdessä opiskelu ja oppiminen.
4.1. Esittävät taiteet: Teatteritaide
Esittävien taiteiden opintojen tavoitteena on vahvistaa oppilaan luovuutta, ajattelun taitojen kehittymistä, emotionaalista ja esteettistä kasvua sekä kykyä pitkäjänteiseen tavoitteelliseen työskentelyyn. Opetuksessa vahvistetaan oppilaan myönteisen minäkuvan ja itsetunnon kehittymistä.
Opetuksen tavoitteena on oppilaan oman ilmaisun kehittyminen: oppilas oppii antamaan kokemuksilleen merkityssisältöjä ja ilmaisemaan ajatuksiaan, tunteitaan ja tavoitteitaan teatteritaiteen keinoin. Opetus syventää teatteritaiteen ymmärtämistä ja kykyä iloita omasta ja muiden työskentelystä ja esityksistä tavoitteena antoisa suhde teatteritaiteeseen. Oppilaat tutustuvat taiteenalan historiaan ja nykymuotoihin ja saavat mahdollisuuden luoda uutta. Tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi teatteritaiteen kansainvälisyydestä ja opetuksessa otetaan huomioon kulttuurinen moniarvoisuus.
Teatteritaiteen opiskelu on toiminnallista, ja oppiminen tapahtuu omakohtaisen tekemisen kautta ja vuorovaikutuksessa muiden taiteiden kanssa. Opiskelussa korostuu ryhmässä toimiminen ja kokemuksellinen oppiminen. Oppilas oppii arvioimaan työskentelyään vuorovaikutteisissa tilanteissa.
Teatteritaiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä koostuu perusopinnoista ja työpajaopinnoista, joita on yhteensä kymmenen opintokokonaisuutta (perusopinnot 6, työpajaopinnot 4). Oppilaan on osoitettava todistuksen antajalle kaikki päättötodistuksen saamiseen oikeuttavat opinnot suoritetuiksi.
YHDESSÄ JA ITSEKSEEN (Teatteritaiteen perusteet 1)
Opintokokonaisuuden laajuus on 60 tuntia ja se toteutetaan viikoittaisena opetuksena (2 h/ vko) yhden lukuvuoden aikana.
Tavoitteena on että oppilas
· toimii ryhmäleikeissä ottaen toiset huomioon mutta myös tilaa itselleen
· uskaltaa esiintyä yksin ryhmän edessä
· tutustuu teatterin peruskäsitteisiin
· oppii havainnoimaan muiden toimintaa ja sanallistamaan havaintojaan
Keskeiset sisällöt
· rooli-, liikunta- ja keskittymisleikit
· omat miniesitykset ja improvisaatiot
· pienimuotoisen esityksen valmistaminen
· osallistuminen katsojana teatteriesitykseen
ROOLIEN LEIKKIÄ JA LIIKETTÄ (Teatteritaiteen perusteet 2)
Opintokokonaisuuden laajuus on 60 tuntia ja se toteutetaan pääsääntöisesti viikoittaisena opetuksena (2 h/vko) yhden lukuvuoden aikana.
Tavoitteena on että oppilas
· eläytyy vapaasti erilaisiin tilanteisiin ja rooleihin
· oppii käyttämään tietoisesti kehoaan ja ääntään eri rooleissa
· oppii havainnoimaan omaa toimintaansa ja sanallistamaan havaintojaan
· laajentaa ja syventää teatterin peruskäsitteiden tuntemusta
Keskeiset sisällöt
· eläytymisen, liike- ja ääni-ilmaisun harjoitukset leikin muodossa
· tilanne- ja roolileikit ja improvisaatiot ryhmässä
· pienimuotoisen esityksen valmistaminen
· teatteriesityksen seuraaminen ja kokemuksen sanallistaminen
ESITYKSEN MAAILMA (Teatteritaiteen perusteet 3)
Opintokokonaisuuden laajuus on 60 tuntia ja se toteutetaan pääsääntöisesti viikoittaisena opetuksena (2 h/vko) yhden lukuvuoden aikana.
Tavoitteena on että oppilas
· havainnoi ja ymmärtää lavastuksen ja puvustuksen osuutta teatterissa
· harjoittelee käyttämään pukuja ja rekvisiittaa oman ilmaisunsa tukena
· oppii hahmottamaan tarinaa visuaalisesti ja toteuttamaan mielikuviaan esityksen visualisoinnissa
· oppii sanallistamaan näkemyksensä esityksen visuaalisesta maailmasta
Keskeiset sisällöt
· eläytyvät ilmaisuharjoitukset ja improvisaatiot pukuja ja rekvisiittaa käyttäen
· oman tarinan visualisointi
· pienimuotoisen esityksen valmistaminen, lavastaminen, valon käyttö, puvustaminen, rekvisiitan toteutus ja maskeeraus
· teatteriesityksen seuraaminen, visuaalisen toteutuksen analysointi
TARINASTA TEATTERIKSI (Teatteritaiteen perusteet 4)
Opintokokonaisuuden laajuus on 60 tuntia ja se toteutetaan pääsääntöisesti viikoittaisena opetuksena (2 h/vko) yhden lukuvuoden aikana.
Tavoitteena on että oppilas
· ymmärtää dramaturgian perusasioita ja käsitteitä
· oppii ilmaisemaan ja havainnoimaan roolihenkilöiden suhteita
· oppii etsimään tietoisesti omaa ilmaisutapaansa
· toimii vuorovaikutuksessa toisia kuunnellen
Keskeiset sisällöt
· näytelmän lukeminen ja analyysi
· oman tarinan tuottaminen teatterin kielellä
· roolileikit, eläytyvät ilmaisuharjoitukset ja improvisaatiot
· pienimuotoisen esityksen valmistaminen
· teatteriesityksen seuraaminen, juonen ja henkilöiden analysointi
TEHOSTEIDEN TAIKA (Teatteritaiteen perusteet 5)
Opintokokonaisuuden laajuus on 60 tuntia ja se toteutetaan pääsääntöisesti viikoittaisena opetuksena (2 h/vko) yhden lukuvuoden aikana.
Tavoitteena on että oppilas
· havainnoi ja ymmärtää musiikin ja tehosteiden osuutta teatterissa
· harjoittelee käyttämään äänimaailmaa oman ilmaisunsa tukena
· oppii hahmottamaan tarinaa ja tunnelmia äänen avulla
· oppii sanallistamaan näkemyksensä esityksen äänimaailmasta
Keskeiset sisällöt
· eläytyvät ilmaisuharjoitukset ja improvisaatiot musiikkia ja tehosteita käyttäen
· oman tarinan äänimaailman hahmottaminen
· pienimuotoisen esityksen valmistaminen, musiikin suunnittelu ja toteutus
· teatteriesityksen seuraaminen, äänimaailman toteutuksen analysointi
IDEASTA TEOKSEKSI (Teatteritaiteen perusteet 6)
Opintokokonaisuuden laajuus on 60 tuntia ja se toteutetaan pääsääntöisesti viikoittaisena opetuksena (2 h/vko) yhden lukuvuoden aikana.
Tavoitteena on että oppilas
· havainnoi ja ymmärtää teatteriesityksen kokonaisuutta ja ohjaajantyön osuutta teatterissa
· harjoittelee ohjaajan- ja näyttelijäntaitoja ryhmässä
· oppii hahmottamaan tarinaa esityskokonaisuudeksi
· oppii arvioimaan omaa ja muiden työskentelyä sekä teatteriesityksen kokonaisuutta
Keskeiset sisällöt
· eläytyvät ilmaisuharjoitukset ja improvisaatiot omien ja yhteisesti sovittujen ideoiden pohjalta
· oman tarinan hahmottaminen ja ohjaaminen kokonaisuudeksi
· pienimuotoisen esityksen valmistaminen ryhmätyönä
· teatteriharjoitusten ja esityksen seuraaminen ja analysointi
Työpajaopinnoissa syvennetään teatteritaiteen ilmaisullista ja teknistä osaamista sekä teatteritietoutta. Opetusta annetaan resurssien mukaan joko omana ryhmänä tai Kianta-Opiston muun opetuksen osana. Työpajaopintoja voi suorittaa myös osallistumalla Teatteri Retikan toimintaan erikseen sovittavalla tavalla. Työpajojen suoritusjärjestys on vapaa.
TEATTERILAJIT -TYÖPAJA (opintokokonaisuus 7)
Opintokokonaisuuden laajuus on 35 tuntia ja se voidaan toteuttaa joko tiiviinä kurssina tai lukukauden mittaisina opintoina. Sen aikana perehdytään yhteen tai kahteen teatterilajiin, eri vuosina esimerkiksi musiikkiteatteriin, nukketeatteriin, tanssiteatteriin ja fyysiseen ilmaisuun tai osallistuvaan teatteriin. Opintokokonaisuuden voi halutessaan korvata esimerkiksi soveltuvilla tanssi- tai musiikkiopinnoilla.
Tavoitteena on että oppilas
· ymmärtää teatterilajin/lajien tärkeimmät ominaispiirteet ja käsitteet
· harjoittelee teatterilajin/lajien ilmaisun perustekniikkaa
· osallistuu esityksen suunnitteluun ja toteuttamiseen
· oppii arvioimaan työskentelyään ja esityksiä kyseisen teatterilajin kannalta
Keskeiset sisällöt
· teatterilajin perinteeseen tutustuminen
· teatterilajin ilmaisukeinojen harjoittelu
· valittua teatterilajia edustavan esityksen valmistaminen ryhmässä
· valittua teatterilajia edustavan esityksen seuraaminen ja analysointi
TEATTERIN OSA-ALUEET -TYÖPAJA (opintokokonaisuus 8)
Opintokokonaisuuden laajuus on 35 tuntia ja se voidaan toteuttaa joko tiiviinä kurssina tai lukukauden mittaisina opintoina. Sen aikana oppilas perehtyy valitsemaansa yhteen tai kahteen teatterin osa-alueeseen: näyttelijäntyöhön, dramaturgiaan, ohjaajantyöhön, lavastustaiteeseen, valo- ja äänisuunnitteluun tai teatteripuvustukseen ja maskeeraukseen. Työpajan aikana valmistetaan julkinen esitys. Opintokokonaisuuden voi halutessaan korvata soveltuvalla visuaalisten taiteiden perusopetuksen kurssilla (lavastus, puvustus).
Tavoitteena on että oppilas
· tuntee valitsemansa osa-alueen/alueiden peruskäsitteet ja osaa käyttää niitä
· tuntee valitsemansa osa-alueen/alueiden historiaa ja perinteitä
· syventää taitojaan valitsemallaan teatterin osa-alueella/alueilla
· oppii toimimaan työryhmän jäsenenä ja vastaamaan omasta tehtäväalueestaan
· oppii arvioimaan omaa ja muiden työskentelyä suhteessa teatterin osa-alueisiin ja työn kokonaisuuteen
Keskeiset sisällöt
· valitun teatterin osa-alueen käsitteisiin, historiaan ja perinteisiin tutustuminen
· esityksen valmistaminen ryhmässä, jonka jäsenet vastaavat eri osa-alueista
· teatteriryhmien työskentelyn seuraaminen ja arviointi
Opintokokonaisuuden laajuus on 35 tuntia ja se suoritetaan pääsääntöisesti lukukauden mittaisena kurssina. Sen aikana oppilas tutustuu teatterin historiaan ja nykymuotoihin omakohtaisen tekemisen, teksti- ja esitysanalyysien avulla ja saa kokemuksia kokeilevasta ja tutkivasta teatterista, jonka kohteina ovat myös paikallinen muinaisuus, luonto ja primitiivisen kulttuurin muodot.
Tavoitteena on että oppilas
· rohkaistuu kokeilemaan erilaisia esittämisen muotoja
· etsii tietoisesti omaa ilmaisutapaa tunteilleen ja mielikuvilleen
· oppii tulkitsemaan tekstin ja esitysten merkityksiä
· syventää vuorovaikutuksen taitoja esityksessä
Keskeiset sisällöt
· erilaisten tekstien analysointi, tulkinta ja esittäminen perinteen mukaisesti ja uutta kokeillen
· omien tunteiden, ajatusten ja mielikuvien ilmaisemisen harjoittelu kokeillen ja improvisoiden
· monimuotoisten esitysten seuraaminen ja analysointi
· esityskokeilut luonnonympäristössä
TEATTERIESITYKSEN VALMISTAMINEN (opintokokonaisuus 10)
Opintokokonaisuuden laajuus on 35 tuntia ja se suoritetaan opettajan ohjaamana monimuoto-opiskeluna. Sen aikana oppilas suunnittelee ja toteuttaa julkisen esityksen yksin tai ryhmässä. Henkilökohtaisen ohjauksen ja näyttelijäntyön menetelmillä tuetaan oppilaan yksilöllisen ilmaisun kehittymistä.
Tavoitteena on että oppilas
· syventää esiintymistaitojaan
· tutkii, analysoi ja kehittää omaa taiteellista ilmaisukykyään
· tuntee esityksen tuottamisen perusasiat
Keskeiset sisällöt
· esityksen taiteellinen ja tuotannollinen suunnittelu ja toteutus yksin tai ryhmässä
· työn dokumentointi ja arviointi työpäiväkirjan avulla
Kianta-Opistossa annetaan opetusta visuaalisten taiteiden kuvataiteen ja käsityön suuntautumisvaihtoehdoissa.
Visuaalisten taiteiden perusopintojen yleinen oppimäärä muodostuu kymmenestä opintokokonaisuudesta (perusopinnot 6, työpajaopinnot 4 opintokokonaisuutta). Opintokokonaisuuksia voi valita molemmista suuntautumisvaihtoehdoista. Osa opintokokonaisuuksista toteutetaan kuvataiteelle ja käsityölle yhteisinä opintoina. Oppilaan on osoitettava todistuksen antajalle kaikki päättötodistuksen saamiseen oikeuttavat opinnot suoritetuiksi. Todistukseen kirjataan, missä visuaalisten taiteiden suuntautumisvaihtoehdossa oppilas on opiskellut.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tavoitteena visuaalisissa taiteissa on kehittää visuaalisen ajattelun taitoja niin, että oppilaalle syntyy käsitys visuaalisen ilmaisun laaja-alaisuudesta ja kerroksellisuudesta. Oman taiteellisen työskentelynsä kautta oppilas voi määrittää suhdettaan luontoon ja kulttuuriin sekä ymmärtää, analysoida ja tulkita yhteiskunnassa ilmeneviä visuaalisia merkityksiä. Tavoitteena on, että oppilas opintojen myötä oppii ymmärtämään taiteen merkityksen omassa elämässään ja toimimaan tietoon ja vuorovaikutukseen pohjautuvassa yhteiskunnassa.
Visuaalisina valmiuksina oppilas oppii
Ilmaisusta oppilas oppii
Kulttuurisuhde kehittyy, kun oppilas oppii
Sosiaalisina ja vuorovaikutuksellisina taitoina oppilas oppii
Arviointikyky kehittyy oppilaan oppiessa
4.3. Kuvataide
Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehdossa oppilas oppii ilmaisemaan itseään kuvataiteen eri osa-alueilla, joita ovat kuvallinen ilmaisu, kuvallinen media, kulttuuriperintö, esineympäristö ja muotoilu sekä luonnon ja rakennetun ympäristön visuaaliset ilmiöt. Hän oppii ymmärtämään, tulkitsemaan ja arvottamaan kuvataidetta nyky-yhteiskunnassa historiallisesta, eettisestä ja esteettisestä näkökulmasta. Opetuksessa on keskeistä oppilaan visuaalisen yleissivistyksen sekä ajatteluvalmiuksien, havaintokyvyn ja luovuuden vahvistaminen.
Kuvataiteen opetuksen keskeisiä oppisisältöjä ovat piirustus ja maalaus, kuvanveisto, arkkitehtuuri ja ympäristönsuunnittelu, muotoilu, grafiikka, keramiikka, tekstiili, valokuva, elokuva ja video, sarjakuva, ympäristö- ja yhteisötaide, performanssi ja kuvallinen media, monitaiteelliset työmuodot sekä taidehistoria.
VÄRIEN VOIMAA (Kuvataiteen perusteet 1)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (2 h / vko) ja se suoritetaan kahden lukukauden aikana. Opetus annetaan lähiopetuksena.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii käyytämään värejä ja keskeisiä välineitä omassa työskentelyssään
· tutustuu väriopin peruskäsitteisiin
· huomaa värien ja kuvien merkityksen ympäristössämme
Keskeiset sisällöt
· värioppia leikinomaisesti
· kuvan rakentamisen perusperiaatteet
· väripaperit, vahaliidut, peitevärit, paperimassa
· pieniä töitä, yksi ryhmätyö
MINÄ JA MAAILMA (Kuvataiteen perusteet 2)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (2 h/vko) ja se suoritetaan kahden lukukauden aikana.
Opetus annetaan lähiopetuksena.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan visuaalisesti
· oppii hakemaan vaikutteita työskentelyynsä luonnosta ja ympäristöstä
· laajentaa ja syventää kuvallisen ilmaisun peruskäsitteiden ja välineiden tuntemusta
Keskeiset sisällöt
· syventyminen kuvan rakentamiseen: piste ja viiva
· piirtäminen eri välineillä: hiili, lyijykynä, liidut
· teematyöskentely luontoaiheesta tai paikalliseen kulttuuriin liittyvä projekti
· luonnonmateriaalien käyttö
· käynti taidenäyttelyssä
MINÄ JA MONA LISA (Kuvataiteen perusteet 3)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana.
Lähiopetusta annetaan vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii omassa ilmaisussaan tarvitsemiaan tietoja ja taitoja ja syventää niitä
· oppii hakemaan vaikutteita työskentelyynsä taidehistoriasta, museoista ja eri taiteenaloilta
Keskeiset sisällöt
· ihminen liikkeessä ja levossa liikkeen vangitseminen kuvaksi
· kolmiulotteisen muototajun kehittäminen veistos savesta
· taidehistoriaan tutustuminen ja työ sen pohjalta
· akryylivärit, akvarelli
KUVAT KASVAVAT (Kuvataiteen perusteet 4)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana.
Lähiopetusta annetaan vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii visuaalisten taiteiden käsitteitä ja sanastoa
· pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan muiden tekemiä taideteoksia ja ympäristöä myös sanallisesti
· laajentaa työskentelymenetelmien ja materiaalien tuntemusta
Keskeiset sisällöt
· monta kuvaa samasta aiheesta painokuvat, linotyöt
· suuren työn tekeminen pienemmistä osista
· kollaasi, jätemateriaalit, erilaiset paperit
· taidenäyttelykäynti ja sen analysointi
MINÄ TAITEILIJANA (kuvataiteen perusteet 5)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana.
Lähiopetusta annetaan vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· perehtyy syvemmin visuaalisten tekniikoiden ja materiaalien mahdollisuuksiin oman ilmaisunsa välineenä
· harjoittelee itsenäistä työskentelyä
· oppii tekemään omia valintoja ja kehittämään omaa ilmaisuaan
Keskeiset sisällöt
· ihmisen kuvaaminen eri tekniikoin: mallista piirtäminen, croquis
· kipsi- tai savireliefi
· valokuvaus, paperimassa
· jokainen oppilas perehtyy valittuun teemaan ja valmistaa siitä laajemman kuvasarjan (osaksi kotitehtävänä)
TAIDE YHTEISENÄ (kuvataiteen perusteet 6)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana.
Lähiopetusta annetaan vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· tutustuuu syvemmin taidehistoriaan ja taiteen merkitykseen eri kulttuureissa
· tutustuu visuaalisen taiteen nykymuotoihin
· oppii itsenäistä ja ryhmätyöskentelyä
· oppii arvioimaan omaa ja toisten työn tuloksia
Keskeiset sisällöt
· töitä eri kulttuurien taiteen vaikutteiden pohjalta
· oma nykytaiteen menetelmiä kokeileva työ
· suomussalmelaisuuteen liittyvä ympäristö- tai maataideprojekti tai yhteistyö teatteri-ilmaisun ryhmän kanssa
4.3.2. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain työpajaopinnot
VALOKUVA- JA VIDEOTAIDE (opintokokonaisuus 7)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen tai opetus voidaan antaa tiiviinä periodina. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· perehtyy valokuvauksen ja / tai videoilmaisun perustekniikkaan
· tutustuu valokuvataiteen ja / tai videotaiteen historiaan ja nykymuotoihin ja paikkaan kulttuuriympäristössä
· oppii käyttämään valokuvan ja / tai videon keinoja omassa ilmaisussaan
· oppii työskentelemään itsenäisesti ja arvioimaan omaa työtään
Keskeiset sisällöt
· välineisiin perehtyminen ja käytön harjoittelu
· valokuva- ja videotaiteen teosten analysointi
· oman teoksen tai teossarjan valmistaminen ja näyttelle asettaminen
KERAMIIKKATYÖPAJA (opintokokonaisuus 8)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opinnot ovat yhteisiä käsityön suuntautumisvaihtoehdon kanssa. Opetus voidaan liittää Kianta-Opiston muuhun keramiikan opetukseen.
Tavoitteena on että oppilas
· perehtyy syvemmin keramiikan materiaaleihin ja tekniikoihin oman ilmaisunsa välineenä
· tutustuu keramiikan valmistuksen ja käytön historiaan ja nykymuotoihin ja paikkaan eri kulttuureissa
· kehittää kykyään itsenäiseen työskentelyyn
· oppii tekemään tietoisia valintoja ilmaisussaan, perustelemaan niitä ja arvioimaan omaa työskentelyään
Keskeiset sisällöt
· perehdytään käsinrakennustekniikoihin ja saven käsittelyyn
· kehitetään muototajua valmistamalla veistoksia ja reliefejä
· perehdytään keramiikan koristelumenetelmiin ja lasittamiseen
· tutustutaan erilaisiin savimassoihin ja niiden vaikutukseen työn lopputuloksessa
· harjoitellaan dreijausta
TILA, LAVASTUS, ARKKITEHTUURI (opintokokonaisuus 9)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen tai opetus voidaan toteuttaa tiiviinä periodeina. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opinnot ovat yhteisiä käsityön suuntautumisvaihtoehdon kanssa. Opintokokonaisuus sopii myös teatteritaiteen opintojen osaksi.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii havainnoimaan luonnon- ja kulttuuriympäristöä ja arvottamaan sitä esteettisesti ja eettisesti sekä kestävän kehityksen kannalta
· oppii käyttämään tilaa ja sen rakentamista oman taiteellisen ilmaisunsa välineenä
· tutustuu arkkitehtuurin ja/tai lavastustaiteen historiaan ja nykymuotoihin
· tutustuu erilaisten materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin tilallisessa ilmaisussa
Keskeiset sisällöt
· tilateoksen tai lavastuksen suunnittelu ja valmistaminen yksin tai ryhmätyönä
· oman työskentelyn dokumentointi ja arviointi
· toisten työskentelyn ja teosten arviointi
· luonnon- ja kulttuuriympäristön havainnointi ja perehtyminen rakennustaiteen historiaan
VALINNAINEN TYÖPAJA (opintokokonaisuus 10)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen tai opetus voidaan toteuttaa tiiviinä periodeina. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opinnot suoritetaan Kianta-Opiston muun opetuksen yhteydessä. Opetustarjonta vaihtelee vuosittain opiston opetusohjelmasta riippuen. Valinnainen työpaja voi olla esimerkiksi lasityö, pajunpunonta, kivityö, puutyö, tekstiilityö, rakukeramiikka, grafiikka, akvarellimaalaus, digitaalinen kuva, audiovisuaalinen taide, elokuva tai edellisten yhdistelmä.
Tavoitteena on että oppilas
· perehtyy valitsemansa alan materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman ilmaisunsa välineinä
· tutustuu valitsemansa taiteenalueen historiaan ja nykymuotoihin
· oppii valitsemansa alan peruskäsitteistön ja sen käytön
· osaa arvioida omaa ja toisten työskentelyä alan näkökulmasta
Keskeiset sisällöt
· oppilas suunnittelee ja toteuttaa omia töitä opettajan ohjauksessa
· portfolion kokoaminen työprosesseista
Käsityön suuntautumisvaihtoehdossa oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön eri osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Oppilas oppii arvostamaan käden taitoja ja ymmärtää käsityön kulttuurisia merkityksiä ja merkityksen ihmisen hyvinvointiin.
Opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan omat kokemukset, käsillä työskentely, tuotteiden valmistus ja ilmaisu. Käsityöilmaisu perustuu kulttuuriperintöön, taiteidenvälisyyteen ja luonnontuntemukseen. Tavoitteena on että oppilas ymmärtää suomalaista tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuria sekä kulttuurien erilaisuutta sekä säilyttää ja kehittää perinteisiä työtapoja.
Oppilas ohjataan luomaan laadukkaita tuotteita sekä ottamaan huomioon kestävän kehityksen vaatimukset. Tavoitteena on oppia yhdistämään visuaalisia, käyttötarkoituksen mukaisia, ekologisia, taloudellisia ja teknologisia ominaisuuksia käsityötuotteeseen. Tuotteissa tulee näkyä esteettinen, visuaalinen ja kulttuurinen osaaminen sekä perinteen taitaminen.
JOHDATUS KÄSITYÖN MAAILMAAN (Käsityön perusteet1)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (2 h/vko) ja se suoritetaan kahden lukukauden aikana.
Opetus annetaan lähiopetuksena.
Tavoitteena on että oppilas
· saa kokonaiskuvan käsityön eri osa-alueista (esinesuunnittelu ja valmistus, tekstiilien ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus, ympäristön suunnittelu ja rakentaminen)
· oppii arvostamaan käden taitoja
· saa tukea persoonallisuutensa kasvuun ja myönteisen minäkuvan kehittymiseen
· oppii keskittymistä ja toisen huomioon ottamista
Keskeiset sisällöt
· tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja työtapoihin havainnointi- ja ilmaisutehtävien avulla
· harjaannutetaan käden motoriikkaa pienin töin
· tehdään tutustumiskäynti näyttelyyn, työpajaan tai vastaavaan
TEKSTIILIEN MAAILMA (Käsityön perusteet 2)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (2 h/vko) ja se suoritetaan kahden lukukauden aikana. Opetus annetaan lähiopetuksena.
Tavoitteena on että oppilas
· saa kokonaiskuvan käyttö- ja taidetekstiilien suunnittelu- ja valmistusprosesseista sekä perinne- ja nykytekstiileistä
· kehittää kokonaisilmaisuaan omien oivalluksien ja kokeilujen kautta
· kehittää yksilö- ja ryhmätyötaitojaan
· kehittää esteettistä ideointi- ja arviointikykyään
Keskeiset sisällöt
· tutustutaan erilaisiin tekstiilimateriaaleihin ja tekniikoihin sekä työvälineisiin muoto, väri- ja materiaalitajua kehittävin harjoitustöin
· käyttö- tai taidetekstiilin valmistaminen ideasta valmiiksi tuotteeksi
· tutustumiskäynti näyttelyyn, työpajaan tai vastaavaan
ESINEIDEN MAAILMA: PUU, KIVI, METALLI, LASI (Käsityön perusteet 3)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana.
Opetusta annetaan lähiopetuksena vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· saa tiedollisia ja taidollisia valmiuksia erilaisten kovien käsityömateriaalien työstämisessä
· kehittää mielikuvitustaan, ongelmanratkaisu- ja havainnointitaitojaan
· tutustuu monipuolisesti esinetuotantoon ja suunnitteluun eri aikakausina
Keskeiset sisällöt
· koviin käsityömateriaaleihin ja tekniikoihin sekä työvälineisiin tutustuminen muoto ja materiaalitajua sekä kuvallista suunnittelutaitoa kehittävän käyttöesineiden valmistamisen kautta
· tutustumiskäynti näyttelyyn, työpajaan tai vastaavaan
VAATETUKSEN MAAILMA (Käsityön perusteet 4)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana. Opetusta annetaan lähiopetuksena vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· tiedostaa pukeutumisen historiallisen jatkumon ja osaa käyttää suomalaista ja kansainvälistä pukuhistoriaa osana omaa oppimis- ja luomisprosessiaan
· kehittää edelleen tiedonhankinta- ja havainnointitaitoja sekä esteettistä arviointikykyä
· oppii valmistamaan yksilöllisiä vaatteita ja asusteita itselleen
Keskeiset sisällöt
· tutustutaan vaatetuksen historiaan, ompelun perusasioihin ja muihin vaatetukseen liittyviin käsityötekniikoihin
· valmistetaan eri käsityötekniikoilla (ompelu, neule, virkkaus, nypläys, värjäys, huovutus) vaatteita ja asusteita omien suunnitelmien pohjalta
· tutustumiskäynti työpajaan, muotinäytökseen tai vastaavaan
YMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN (Käsityön perusteet 5)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia ja se suoritetaan joko lukukauden mittaisena kurssina tai tiiviinä periodiopiskeluna. Lähiopetusta annetaan vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii ympäristöä havainnoimalla ymmärtämään tilallisia suhteita, rakenteita ja visuaalisten ilmaisukeinojen käyttöä
· oppii esittämään havaintojaan valokuvamalla, piirtämällä, kirjoittamalla, puhumalla
Keskeiset sisällöt
· ympäristön esteettinen tarkastelu: hyvä tai huono ympäristö
· sisustussuunnittelun perusteita
· laaja oppimistehtävä: pienoismalli tai muu tilan tai rakennuksen suunnittelu ja toteutus
· tutustumiskäyntejä museoihin, julkisiin tiloihin ja vastaaviin
ESINEIDEN MAAILMA: KERAMIIKKA (Käsityön perusteet 6)
Opintokokonaisuuden laajuus on 45 tuntia (3 h/ vko) ja se suoritetaan yhden lukukauden aikana. Opetusta annetaan lähiopetuksena vähintään 36 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii keramiikan valmistuksen perustiedot ja taidot
· soveltaa hankkimiaan taitoja taiteellisessa oppimisprosessissaan
Keskeiset sisällöt
· harjoitellaan käsinrakennustekniikoita ja dreijausta
· tutustutaan keramiikan koristeluun ja lasittamiseen
· oman työn suunnittelu ja toteutus luonnoksesta valmiiksi työksi portfolio työprosessista
· tutustumiskäynti näyttelyyn, työpajaan tai vastaavaan
4.4.2. Tavoitteet ja sisällöt opintokokonaisuuksittain työpajaopinnot
KUDONNAN TYÖPAJA (opintokokonaisuus 7)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja se suoritetaan yhden tai kahden lukukauden aikana. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opetus voidaan antaa osana Kianta-Opiston muuta kudonnan opetusta.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii itsenäistä, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työskentelyä
· kehittää persoonallista ja kriittistä itseilmaisua
· oppii kudonnan perustekniikoiden ja tuotesuunnittelun yhteydessä havainnoimaan ja arvioimaan tuotteita ja niiden sopivuutta ympäristöön ja käyttötarkoitukseensa
Keskeiset sisällöt
· kankaanrakentamisen perustyövaiheet, sidosopin alkeet, pujotus- ja poimintatekniikoita soveltuvin osin
· kudontatekniikoiden huomioiminen ja soveltaminen tuotesuunnittelussa
· värioppia kankaankutojalle
· oman kudontatyön tai töiden suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi
· portfolio
KERAMIIKKATYÖPAJA (opintokokonaisuus 8)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opinnot ovat yhteisiä kuvataiteen suuntautumisvaihtoehdon kanssa. Opetus voidaan liittää Kianta-Opiston muuhun keramiikan opetukseen.
Tavoitteena on että oppilas
· perehtyy syvemmin keramiikan materiaaleihin ja tekniikoihin oman ilmaisunsa välineenä
· tutustuu keramiikan valmistuksen ja käytön historiaan ja nykymuotoihin ja paikkaan eri kulttuureissa
· kehittää kykyään itsenäiseen työskentelyyn
· oppii tekemään tietoisia valintoja ilmaisussaan, perustelemaan niitä ja arvioimaan omaa työskentelyään
Keskeiset sisällöt
· perehdytään käsinrakennustekniikoihin ja saven käsittelyyn
· kehitetään muototajua valmistamalla veistoksia ja reliefejä
· perehdytään keramiikan koristelumenetelmiin ja lasittamiseen
· tutustutaan erilaisiin savimassoihin ja niiden vaikutukseen työn lopputuloksessa
· harjoitellaan dreijausta
TILA, LAVASTUS, ARKKITEHTUURI (opintokokonaisuus 9)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen tai opetus voidaan toteuttaa tiiviinä periodeina. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opinnot ovat yhteisiä kuvataiteen suuntautumisvaihtoehdon kanssa. Opintokokonaisuus sopii myös teatteritaiteen opintojen osaksi.
Tavoitteena on että oppilas
· oppii havainnoimaan luonnon- ja kulttuuriympäristöä ja arvottamaan sitä esteettisesti ja eettisesti sekä kestävän kehityksen kannalta
· oppii käyttämään tilaa ja sen rakentamista oman taiteellisen ilmaisunsa välineenä
· tutustuu arkkitehtuurin ja/tai lavastustaiteen historiaan ja nykymuotoihin
· tutustuu erilaisten materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin tilallisessa ilmaisussa
Keskeiset sisällöt
· tilateoksen tai lavastuksen suunnittelu ja valmistaminen yksin tai ryhmätyönä
· oman työskentelyn dokumentointi ja arviointi
· toisten työskentelyn ja teosten arviointi
· luonnon- ja kulttuuriympäristön havainnointi ja perehtyminen rakennustaiteen historiaan
VALINNAINEN TYÖPAJA (opintokokonaisuus 10)
Opintokokonaisuuden laajuus on 55-60 tuntia ja sen suoritusaika voi vaihdella lukukaudesta kahteen tai opetus voidaan toteuttaa tiiviinä periodeina. Lähiopetusta annetaan vähintään 40 tuntia, lisäksi ohjattua itseopiskelua. Opinnot suoritetaan Kianta-Opiston muun opetuksen yhteydessä. Opetustarjonta vaihtelee vuosittain opiston opetusohjelmasta riippuen. Valinnainen työpaja voi olla esimerkiksi piirustus ja maalaus, lasityö, pajunpunonta, kivityö, puutyö, tekstiilityö, nypläys, turkisompelu, rakukeramiikkka.
Tavoitteena on että oppilas
· perehtyy valitsemansa alan materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman ilmaisunsa välineinä
· tutustuu valitsemansa taiteenalueen historiaan ja nykymuotoihin
· oppii valitsemansa alan peruskäsitteistön ja sen käytön
· osaa arvioida omaa ja toisten työskentelyä alan näkökulmasta
Keskeiset sisällöt
· oppilas suunnittelee ja toteuttaa omia töitä opettajan ohjauksessa
· portfolion kokoaminen työprosesseista
Kianta-Opistossa vuosittain tarjottavat taiteen perusopetuksen opintokokonaisuudet vaihtelevat resurssien ja tarpeiden mukaan. Niistä päätetään erikseen opiston opetussuunnitelmassa lukuvuosittain. Työpajaopintoja voidaan tarjota pienille ryhmille tai yksittäisille opiskelijoille osana opiston muuta opetusta. Visuaalisten taiteiden valinnaiset työpajat valitaan pääsääntöisesti opiston opetustarjonnan kokonaisuudesta.
Opetusryhmien koko vaihtelee pääsääntöisesti 6-12 opiskelijaan. Uusi, ensimmäisestä perusopintokokonaisuudesta alkava ryhmä pyritään tarjoamaan vähintään joka kolmas vuosi jokaisella taiteenalalla. Opetus järjestetään siten, että kaikki taiteen perusopetuksen yleiseen oppimäärään vaadittavat opintokokonaisuudet on mahdollista suorittaa kahdeksassa vuodessa.
Suositeltava opintojen aloittamisikä on 7-9 vuotta. Opettajan harkinnan mukaan opinnot voi aloittaa kuusivuotiaana, jos ryhmässä on tilaa. Jos oppilas aloittaa opintonsa vanhempana, hän voi aloittaa ikäänsä soveltuvasta perusopintokokonaisuudesta ja korvata aikaisemmat opinnot opettajan kanssa erikseen sovittavalla tavalla. Opintojen kesto on aloitusiästä ja oppilaan valinnoista riippuen 6-10 vuotta. Kesken jääneitä opintoja voi täydentää myöhemmin erikseen sovittavalla tavalla.
Mikäli oppilas ei vammaisuuden, sairauden tai muun näihin verrattavissa olevan syyn vuoksi kykene opiskelemaan opetussuunnitelman mukaisesti, opetussuunnitelman tavoitteita voidaan yksilöllistää vastaamaan oppilaan edellytyksiä. Tällöin oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa määritellään opiskelun tavoitteet, opiskeluaika, opetuksen toteuttamistapa, tarvittavat tukitoimet, mahdolliset suoritukset ja arviointimenettely.
Arvioinnin tehtävänä on tukea oppilaan edistymistä opinnoissa. Arviointi on kannustavaa ja rohkaisevaa ja ohjaa oppilasta myös omien tavoitteiden asettamiseen. Monipuoliseen, jatkuvaan arviointiin sisältyy erilaisia palautteen antamisen tapoja ja ohjausta itsearviointiin.
Oppilaalle annetaan työskentelystä ja suorituksista sanallista palautetta suullisesti koko opintojen ajan. Oppilasta kannustetaan arvioimaan omaa oppimistaan oppimispäiväkirjan ja portfolion kokoamisen avulla. Halutessaan oppilas saa suorittamistaan opintokokonaisuuksista kirjallisen arvion. Numeroarvostelua ei käytetä.
7. Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen
Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemisesta päättää Kianta-Opiston rehtori kuultuaan ko. aineen opettajaa (opettajia). Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän osasuorituksiksi voidaan hyväksyä esimerkiksi toisen taiteenlajin perusopetuksen opintokokonaisuus, musiikkiopistossa suoritettuja opintoja, kansalaisopistossa suoritettuja taideaineiden tai kädentaitojen opintoja ja toiminta harrastajateatterissa. Opinnoista on esitettävä todistus.
Oppilas saa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistuksen suoritettuaan kymmenen opintokokonaisuutta. Päättötodistukseen merkitään kaikki oppilaan suorittamat opintokokonaisuudet.
Oppilaalle annetaan pyydettäessä todistus suoritetuista opintokokonaisuuksista.
Päättötodistus sisältää seuraavat asiat
· koulutuksen järjestäjän ja oppilaitoksen nimi
· taiteenala ja opinnot, joista päättötodistus annetaan
· oppilaan nimi ja syntymäaika
· opiskeluaika vuosina
· oppilaan suorittamat opintokokonaisuudet ja oppilaan saaman opetuksen tuntimäärä niissä (oppitunti = 45 min.)
· rehtorin allekirjoitus ja oppilaitoksen leima
· lainsäädäntö. johon koulutus perustuu
· kunnan päätös (päivämäärä) opetussuunnitelman hyväksymisestä
· maininta, että taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä koostuu vähintään kymmenestä opintokokonaisuudesta
· maininta, että koulutus on toteutettu Opetushallituksen vahvistamien taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteiden 2005 mukaisesti.
Oppilaat otetaan Kianta-Opiston taiteen perusopetuksen opintoryhmiin ennakkoilmoittautumisten perusteella. Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin oppilaaksi voidaan ottaa, opiskelijat valitaan arvalla. Alkavista opintoryhmistä ja ilmoittautumiskäytännöstä tiedotetaan opiston opinto-ohjelmassa lukuvuosittain.
Opiskelija säilyttää oppilaspaikkansa, kunnes hän on suorittanut vaadittavat opintokokonaisuudet tai ilmoittanut opintojensa keskeyttämisestä. Keskeyttäneiden tilalle voidaan lukukausien vaihteessa ottaa uusia opiskelijoita opettajan harkinnan mukaan.
Kianta-Opiston taiteen perusopetus tekee yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa: Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry. ja Kiannan Voima ry. ( Teatteri Retikka), Kajaanin kaupunginteatteri-alueteatteri, Taideseura Paletti, Kainuun Musiikkiopisto (Suomussalmen toimipaikka) sekä Suomussalmen kunnan kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut ja peruskoulut. Lisäksi vaihdetaan kokemuksia muiden taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten kanssa.
Yhteistyö oppilaiden vanhempien kanssa on tärkeää, jotta vanhemmat voivat tukea lastensa taideopintoja. Vanhemmille järjestetään vuosittain 1-2 tiedotustilaisuutta ja heidät kutsutaan mukaan näyttelyiden avajaisiin, esityksiin ja opintoretkille.