Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | På svenska | Palaute | Kirjautuminen

”Maasuurpetojen vaikutukset, seuranta ja vahinkojen ennaltaehkäisy” -hanke

Kainuun ja Koillismaan alueet ovat saaneet kokea voimakkaimmin voimistuneiden maasuurpetokantojen kielteiset vaikutukset. Alueella onkin toteutettu viime vuosien aikana useita maasuurpetoihin, alkutuotantoon ja porotalouteen liittyviä hankkeita.

Nyt alueella on käynnistynyt uusi, "Maasuurpetojen vaikutukset, seuranta ja vahinkojen ennaltaehkäisy" -niminen hanke. Tämän ylimaakunnallisen hankkeen tarkoituksena on jatkaa edellisistä hankkeista saatujen kokemusten pohjalta petovahinkoja ennaltaehkäisevää työtä alkutuotannossa. Hankkeessa testataan erilaisia teknologisia sovelluksia ja niiden käyttökelpoisuutta petovahinkojen ennaltaehkäisymenetelminä.

Porotalous uhkaa loppua kaakkoisella poronhoitoalueella osaltaan maasuurpetojen aiheuttamien tappioiden vuoksi. Pelkästään kahden eteläisimmän paliskunnan, Hallan ja Näljängän, alueilla on eloporojen määrä pudonnut muutaman vuoden aikana 45%. Poromäärien pudotessa etelässä, lisääntyvät petovahingot pohjoisempien paliskuntien alueilla. Petovahinkouhka kasvaa myös alkutuotannon tiloilla.

Porotalouden kärsimän tuskan lieventämiseksi pyritään juuri käynnistyneessä hankkeessa testaamaan ja kehittämään edellisissä hankkeissa hyviksi koettuja, petovahinkojen vaikutuksia pehmentäviä keinoja.

Hankkeen tavoitteena on lisäksi selvittää porotalouden nykytilaa ja arvioida tulevaisuutta erityisesti maasuurpetokysymyksen kannalta hankkeessa toteutettavan ”Porotalouden työhyvinvointi- ja tulevaisuusselvitys”- osion kautta. Tämän sosioekonomisen selvityksen toteuttaa hankkeelle Lapin yliopisto.

Hankkeen toimijoita ovat mm. hankealueen kunnat (Kuusamo, Pudasjärvi, Taivalkoski, Puolanka, Hyrynsalmi ja Suomussalmi), Paliskuntain yhdistys, hankealueen paliskunnat (Halla, Näljänkä, Hossa-Irni ja Kallioluoma), Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL, Suomen riistakeskus, Luonnonsuojelu ja Lapin Yliopisto. Hanketta hallinnoi Suomussalmen kunta.

Hanke kestää 31.12.2013 saakka. Hankkeen kokonaisarvo on 375 000 €. Hankkeen rahoittaa täysimääräisesti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007–2013. Rahoitus kanavoituu Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun ELY -keskusten kautta.

Hankeaika 1.3.2011 - 31.12.2013
Hankkeen arvioitu kokonaisbudjetti 385 000 €
Hankerahoitus 100 %:n rahoitus Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten kautta (Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013)
Hallinnoijakunta Suomussalmi
Lisätietoja
Juha Järvenpää, projektipäällikkö
044 587 5429

 


Porokainuu.fi- sivustot sulkeutuvat

Porokainuu.fi sivustot sulkeutuvat 30.11.2011 jälkeen.

Jatkossa tiedotus tullaan hoitamaan uusien,joustavampien ja helpommin päivitettävien www.petohanke.fi - sivujen kautta. Valitettavasti joudumme turvautumaan välivaiheeseen,koska uudet sivut eivät ennättäneet valmistua alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Maasuurpetojen vaikutukset, seuranta ja vahinkojen ennaltaehkäisy- hankkeen toiminnasta voi väliaikaisesti lukea osoitteesta www.suomussalmi.fi--halllinto--projektit välilehden alta.
(http://www.suomussalmi.fi/Resource.phx/sivut/sivut-suomussalmi/hallinto/maasuurpeto.htx)

Yst. terv.
Juha Järvenpää
Projektipäällikkö
Kauppakatu 20
89600 Suomussalmi
Puh 044 587 5429
juha.jarvenpaa@suomussalmi.fi
 

Poronhoito vaikeuksissa Kainuun ja Koillismaan alueella

Kainuun ja Koillismaan alueilla on käynnissä Suomussalmen kunnan vetämä "Maasuurpetojen vaikutukset, seuranta ja vahinkojen ennaltaehkäisy" - niminen hanke.

Hankkeen toimeksiannosta toteutettiin Suomen poronhoitoalueen neljän eteläisimmän paliskunnan alueella esiselvitys, jossa tutkittiin haastattelujen avulla alueen poronhoitajien hyvinvointia ja luodattiin porotalouden tulevaisuutta alueella. Maasuurpetojen aiheuttamat porovahingot nousivat esiselvityksessä keskeiseksi tekijäksi niin poronhoitajien talouden kuin työn kuormittavuudenkin osalta. Esiselvityksen toteutti Lapin yliopisto.

Poronhoitajien työhyvinvointi -esiselvityksen lisäksi hankkeessa testataan uusimman teknologian hyödyntämistä porotaloudessa, kokeillaan erilaisia petovahinkoja ennaltaehkäiseviä teknologisia menetelmiä sekä kehitetään koirien käyttöä petovahinkojen ehkäisemisessä ja todentamisessa. Hankkeen rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 kautta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskuksien kanavoimana.

Esiselvitys:

OPPAAT
 
 
PÄÄTTYNEET PROJEKTIT
 
MUUT


28.11.2011 14:47